Tiesitkö? Ruotsalaisluotsi sekosi aikoinaan täysin – kärsinyt nyt maineestaan jopa naismarkkinoilla: ”Olen paha työssäni”

Ruotsalaisluotsi Petter Lasu Nilsson sekosi aikoinaan maan pääsarja SHL:ssä totaalisesti. Hän valmensi kaudella 2016-17 Luulajaa, mutta kamalan välikohtauksen jälkeen miestä ei ole enää mainitussa sarjassa nähty.
– Lopetan nämä valmentajan hommat tähän paikkaan. Sen lupaan, luotsi pauhasi tuolloin ja näemmä piti sanansa ainakin SHL:n suhteen.
Sittemmin hän on nimittäin toiminut Bodensissa apuvalmentajan ja GM:n työssä.
Kun Nilssonin luotsaama joukkue lähti keväällä 2017 ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon hävittyään Malmölle, menetti luotsi malttinsa täysin. Hän suuttui, kun Luulajalta hylättiin ottelussa aiemmin yksi osuma. Tuomarit näkivät videoilta Luulajan Bill Sweattin olleen maalivahdin alueella tämän siten siis häirinneen Malmö-kassari Oscar Alsenfeltiä.
– Olen todella pettynyt – maali hylätään tällaisessa pelissä. Tuomarointi oli ala-arvoista, luotsi pauhasi sen minkä kerkesi, ja jatkoi:
– Tuomarit voi heittää vaikka hevon hel*ettiin.
– Tuomarit voi heittää vaikka hevon hel*ettiin.
Kiekko-osaaja perusteli raivoamistaan intohimolla lajia kohtaan.
– Tiedän ihmisten ajattelevan, etten olisi saanut käyttäytyä tuolla tavalla. Mutta kysyn vaan, että onko kenelläkään tietoa siitä, miten intohimoisesti suhtaudun kiekkoon? Eivät ne kaiketi olleet kaikkein järkevämpiä sanoja, mutta oli se ehkä jossain määrin oikeutettua.
Tapaus tunkeutunut arkeen
Sittemmin myrsky on ollut vesilasissa tyyntymään päin, tai ainakaan Nilsson ei enää raivoa tapauksesta.
Luotsi tosin kertoi maansa medioissa, että raivoamisen jälkeen toimittajat ovat etsineet häntä, ja lisäksi perheellä oli aikoinaan haluja muuttaa muualle. Luotsi itse on pärjännyt, mutta perhe on ollut ajoittain todella kovilla.
– Olihan se työlästä. Minulla on kaksi puhelinta ja pojalla yksi. Hän joutui vastailemaan luuriin, eikä hänellä ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mistä on kyse, luotsi manasi.
– Treffailin yhtä naista, kunnes hänen toverinsa kertoivat, että olen kuulemma vihainen valmentaja. Kaikki ajattelevat, että olen paha työssäni.
Lisäksi Nilsson on kärsinyt jopa naismarkkinoilla maineensa takia.
– Treffailin yhtä naista, kunnes hänen toverinsa kertoivat, että olen kuulemma vihainen valmentaja. Kaikki ajattelevat, että olen paha työssäni.
Nilsson myönsi sen, että raivokohtauksen sanat eivät olleet parhaita mahdollisia.
– No se on vaikuttanut huonolla tavalla, joten pyydän anteeksi.
Lähde: Aftonbladet
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!