Kapteeni lopettaa, lainamies ei tiedä jatkostaan, uusi vahvistus oiva hankinta – SaiPalla absurdi päivä pelaajarintamalla Liigassa: ”Olo on helpottunut”

JYVÄSKYLÄ. Perjantai oli liigajoukkue SaiPalle iso ja erikoinen pelaajaliikenteen suhteen. Joukkuetta kaudesta 2001-02 edustanut ja kapteenina usean kauden ajan toiminut Ville Koho ilmoitti, että alkanut kevät jää pelaajan uran viimeiseksi.
Sisään pelaajaliikehdintää tapahtui Justin Shuggin ja Emil Forslundin muodossa. Kruunuksi JYP-pakki Ossi Ikonen palasi Jyväskylään SaiPa-paidassa lainan viimeisenä päivänä.
– Systeemit ovat uutta ja joukkue uutta. He tuovat energiaa ulkopuolelta. Kunhan saamme yhteisiä kokemuksia, niin pelikin paranee. Heistä tulee olemaan tuloksen teossa hyötyä, Koho sanoi Shuggista ja Forslundista.
Saksan DEL-liigasta tullut ja Jyväskylässä namupasseja jakanut, mutta toistaiseksi pisteittä jäänyt Shugg vaikutti olevan oiva hankinta lappeenrantalaisille.
– Ensimmäinen erä maksoi meille ottelun. Ylivoimalla oli ainakin yksi selkeä paikka kaventaa. Se olisi pitänyt käyttää hyväksi, päävalmentaja Tero Lehterä manasi 1-5-tappioon päättyneen pelin ratkaisukohtia.
Menestyksen avaimet ovat uudella kanukilla tiedossa.
– Jos saamme sen alkukaudesta vallinneen hyvän fiiliksen, on meillä mahdollisuus päästä takaisin pudotuspelitaistoon, Shugg näki.
Pelaaja pääsi nauttimaan viime kaudella niin sarjassa kuin CHL:ssäkin finaaleista. Kumpikin tosin päättyi tappioon.
Shugg on pelannut Euroopassa kaudesta 2016-17 lähtien KHL:ää ja DEL-liigaa. Saksassa uran saldo on 131 runkosarjapelin jälkeen 34+54=88, 20 pudotuspeliottelua ovat tuoneet tehot 6+6=12.
Imatralaislähtöinen Koho sen sijaan on pelannut Liigassa 843 runkosarjan ottelua pistein 102+156=258 ja 48 pudotuspeliottelua tehoin 5+8=13.
– Olo on helpottunut. Kaikki on julki, nyt saa keskittyä hommiin, kippariksi Elmeri Kaksosen terveyshuolien takia palannut konkari myönsi viitaten uran päättymisen kertomiseen.
No mikä on Liigassa tällä kaudella SaiPaa ja Pelicansia edustaneen JYP-pelaaja Ikosen kohtalo tulevaisuudessa?
– En tiedä jatkosta mitään, kesken pelin sairastunut pakki kuittasi ottelun ollessa kesken päätöserässä.
Ikonen on kirjoilla Jyväskylässä, mutta hänellä on puolison kanssa koti Kouvolassa. Tällä kaudella tehot 0+10=10 viimeistellyt pakki on asunut myös Lappeenrannassa ja Lahdessa Pelicans-visiitin vuoksi.
– Joka kerta on tavarat hukassa, mutta on sen kanssa opeteltu elämään.
Lauantaina SaiPan tulisi opetella voittamaan. Kolmeen pisteen potteja pitäisi ottaa peräperään.
– Meillä on iso savotta edessä. Fakta on se että, voittoja pitää alkaa ottamaa, Koho sanoi viitaten Ässät-peliin.
Idän Sputnikit ovat viimeistä jatkopaikkaa perässä yhdeksän pinnaa. Tuolla kymppisijalla keikkuu juurikin peräti viikon vierasreissulla olevat Porin patapaidat.
LUE MYÖS: Lauri Tukosen Liiga-pesti päättyi lyhyeen: ”Puhuttiin kuin mies miehelle”
LUE MYÖS: Muistatko Jan Calounin? Liigan ex-supertähti palaa Suomeen
LUE MYÖS: Karmeaa katsottavaa! MM-kisoihin suunnitellun areenan katto romahti rajusti Venäjällä
LUE MYÖS: Patrik Laine osui NHL:ssä – sutkautus tv-kameroille naurattaa Kanadassa: ”Minulla on paha mieli”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- IS: Jokerien uusi toimitusjohtaja valittu – seuraikoni sai huippupestin!
- TPS teki Tapparasta huippukaappauksen – haaviin leijonapelaaja!
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan joukkue vaihtuu
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää huhut paluusta Liigaan – tässä kolme vaihtoehtoa ensi kaudeksi!
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Tässä on MM-kisojen virallinen tähdistökenttä! MVP-palkinto jymy-yllättäjälle
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”