Mikko Rantanen ja kumppanit jäivät statistin rooliin – NHL:n surkimus aiheutti ulkoilmapelissä pettymyksen
Colorado Avalanchen ja Los Angeles Kingsin välillä pelattu ulkojäiden Stadium Series -ottelu päättyi jälkimmäisenä mainitun juhliin numeroin 1-3. Kingsin yhtenä harvoista valopilkuista läpi kauden liitänyt Tyler Toffoli upotti Avsin hattutempullaan.
Laituri iski 1-2-voittomaalin digitaalien näyttäessä aikaa 59.05, kypärätempun hän kruunasi ajassa 59.55. Kanadalainen kuritti Avalanchen Mikko Rantasta sekä kumppaneita ennennäkemättömällä tavalla, sillä Toffoli on kautta aikain ensimmäinen hattutempun NHL:n ulkoilmapeleissä ampunut pelaaja.
Avalanche oli etenkin avauserässä aktiivinen, kun se tulitti Kingsin kaksinkertaista Stanley Cup -voittaja Jonathan Quickia jopa 15 kertaa. Tilanne oli avaustauolla kuitenkin LA:lle 0-1.
Avalanchen maalisaalis jäi lopulta yhteen. Rantanen syötti joukkueensa ainoan osuman toisen erän lopulla. Tehotilastoon nousiaislaiselle merkattiin lukema -1, peliaikaa hänelle kertyi tarkalleen ottaen 18.57 minuuttia.
Vaikka Colorado vaeltaa nyt kahden pelin tappioputkessa, ei sillä ole syytä masennukseen. Joukkue oli sunnuntaiaamun otteluiden ollessa kesken ensimmäistä pudotuspeleistä karsiutuvan paikkaa edellä yhdeksän pinnaa.
LUE MYÖS:
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!



