Maalinteon tuska piinaa Sportia Liigassa illasta toiseen – Risto Dufvalta käsittämätön kommentti

Liigan pudotuspeleihin pian teoreettisetkin saumat menettävä Sport piinasi Kärppiä keskiviikkona Oulussa todella miehekkäästi. Liigajumbo kiusasi kärkeä häviten lopulta vain 1-2.
Sportia puolestaan on piinannut läpi kauden maalinteon tuska, sillä 109 tehtyä häkkiä on pienimpiä koko Liigassa. Kotkapaidat ovat tehneet tällä kaudella 2,18 maalia ottelua kohden. Tuo on auttamatta liian pieni määrä.
Sport-luotsi Risto Dufva antoi Liigan kotisivuilla julkaistussa haastattelussa käsittämättömän kommentin joukkueensa maalinteon tuskasta. Heitto kuvasti sitä oikeastaan varsin passelisti.
– Maalintekohan oli kaiken kaikkiaan aika vaikeeta. Paras maalintekijä, minkä minä tällä reissulla näin, oli Hannu Hilli, Oulun Värisilmä. Ennen peliä tapasin. Hän oli paras maalintekijä tässä pelissä, luotsi latasi.
Dufva ei ollut pressissä allapäin tai raivoissaan, vaikka Sportin jatkopaikka valuu kankkulan kaivoon Ässien ja KalPan ottaessa missä vaiheessa loppukautta vain kolme pinnaa.
– Ihan miehekkäästi taisteltiin ja voitosta uskallettiin pelata.
Sportin tilanne on kaikkiaan lohduton, eikä mikään tunnu riittävän voittoon. Vaasalaiset ovat voittaneet kauden 50 pelistä 12, joista vain yhdeksän on täyden pisteen potteja.
– Tämmösessä tilanteessa, missä me ollaan, harmittaa se, että pelitutka löytää sen yhden virheen meidän joukkueesta, millä hävitään.
– Meillä oli viikonloppuna pari kertaa Tappara ja tarina oli samanlainen. Siinä on meidän kehittymisen aste. Se on osittain pelillistä ja osittain henkistä. Eikä siitä voi ketään syyttää tai osottaa, mutta se osottaa sen, miksi me ollaa siellä, missä ollaan sarjataulukossa.
LUE MYÖS:
Liigan kurinpidolla riittää kiirettä: HIFK-lupauksen temppu jatkotutkintaan!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Järisyttävä kaappaus – Leijonien MM-hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Carolina jysäytti hurjan tähtihankinnan – tässä Sebastian Ahon uusi tutkapari?
- Liigan pistekuningas vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen