Slovakian maajoukkueesta tuttu puolustaja jatkaa uraansa Liigassa

Lappeenrannan SaiPa on käyttänyt puolustaja Mario Grmanin sopimukseen kirjatun option ensi kaudesta.
22-vuotias, KHL-seura Slovan Bratislavasta täksi kaudeksi Liigaan siirtynyt slovakkipakki on tuttu näky maansa maajoukkueista, niin aikuisten kuin nuortenkin tasolla. Mies edusti maataan myös kevään 2018 MM-kisoissa.
Tällä kaudella pariinkin otteeseen loukkaantumisista kärsinyt Grman on ehtinyt pelaamaan ainoastaan 28 runkosarjaottelua tehoin 1+4.
– Mariolla on ollut nousujohteinen kausi. Odotamme, että kehityskäyrä jatkuu ensi kaudella samanlaisena, jolloin hän tulee olemaan iso pala puolustustamme, SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kommentoi lappeenrantalaisseuran tiedotteessa.
Slovakkipakin sopimukseen on kirjattu optio mahdollisesta siirtymisestä takaisin KHL:ään. Jatkaminen Lappeenrannassa on kuitenkin nykytilanteessa nuorukaisen ykkösvaihtoehto.
– Olen todella innoissani että voin olla täällä toisen kauden. Keskustelin agenttini kanssa ja sanoin, että SaiPa on ensimmäinen vaihtoehtoni ja haluan pysyä täällä. Viihdyn täällä todella hyvin ja luotan ihmisiin, joiden kanssa teen töitä. Asuntoni Saimaa-näkymillä ja auto; kaikki on täydellistä. Pidän siitä kuinka olen kehittynyt pelaajana Suomessa. Tämä on mielestäni tällä hetkellä paras paikka kehittyä pelaajana, puolustaja kommentoi tiedotteessa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi