SaiPan kauden päätöksestä katkera pettymys – faneilta koskettava vetoomus
Kuva: Juha Tamminen
SaiPan kausi päättyy lauantai-iltana katkeraan pettymykseen. Ottelu pelataan tyhjille katsomoilla, eivätkä kannattajat pääse kunnioittamaan seuralegenda Ville Kohon viimeistä ottelua.
SaiPan kannattajaryhmä Keltamustat julkaisi vetoomuksen, jossa käytiin kautta läpi, mutta katsottiin myös kauas tulevaisuuteen.
– SaiPan kausi on ollut poikkeuksellisen vaikea. Joukkueen suorittaminen ei ole täyttänyt kenenkään – ei kannattajien eikä varsinkaan joukkueen itsensä – odotuksia. Olemme pettyneitä, ärsyyntyneitä ja osa meistä jopa vihaisia, kannattajien vetoomuksessa sanotaan.
– Kauden viimeinen kotiottelu olisi ollut SaiPalle taloudellisesti sanoinkuvaamattoman tärkeä, sillä ennakkoon lippuja oli otteluun myyty yli 4200. Lipun ostaneet ovat tietysti oikeutettuja saamaan lippunsa hinnan takaisin mutta me Saimaan Keltamustissa pyydämme kaikkia harkitsemaan onko tuo summa ehdottoman kriittinen osa omaa taloutta.
Jos lippuun ei pyydä hyvitystä, menee raha hyvään tarkoitukseen.
– Jättämällä lippusi summan SaiPan käytettäväksi tuet SaiPan juniorityötä, sillä kaikki kyseisen ottelun takaisin maksamatta jääneet varat on SaiPa luvannut suunnata suoraan juniorityöhön.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- Suomalainen NHL-superlupaus pahoissa riidoissa Liiga-seuran kanssa – uusi joukkue löytyi nyt!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?