KooKoolle viisi uutta pelaajaa – kolme tulee Liigan vihollisleireistä, yksi Jokereista: ”Haluamme kilpailuhenkisiä, voitontahtoisia ja urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia”
Kuva: Juha Tamminen
Liigakauden upealla viidennellä sijalla päättänyt KooKoo tiedotti kotisivuillaan, että se on hankkinut peräti viisi uutta pelaajaa. Ne ovat maalivahti Victor Brattström ja hyökkääjät Aleksi Ainali, Teemu Engberg, Ahti Oksanen ja Samuli Ratinen.
KooKoosta paistaa kauas se, ettei joukkue jää makaamaan tuleen tai itsesääliin, vaikka upea kausi valui koronaviruksen takia kankkulan kaivoon.
– Haluamme Kouvolaan kilpailuhenkisiä, voitontahtoisia ja urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Kaikki nämä viisi pelaajaa ovat tällaisia, urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
– Meillä on jo entuudestaan jatkavista pelaajista vahva runko, johon etsimme täsmävahvistuksia. Kaikki uudet pelaajat ovat nälkäisiä urheilemaan, halukkaita kehittymään ja valmiina tekemään kaikkensa KooKoon menestyksen eteen.
Viime kaudella Liigassa esiintyivät uusista Sportin Ainali, HIFK:n Engberg ja JYPin Ratinen.
Maalivahdin ja Jokereista tulevan Oksasen pahvit kantavat vuoteen 2021, Ratisen, Ainalin ja Engbergin laput puolestaan yltävät kauteen 2021-22.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät julkisti tärkeän sopimuksen – tehohyökkääjä jatkaa Porissa
- Leijonista tuttu Valtteri Puustinen jättää NHL:n – huippudiili Eurooppaan varmistui
- Ilves jää taakse – Carl Klingberg vaihtaa Liiga-seuraa!
- Sami Aittokallio vaihtaa maisemaa – uusi osoite selvisi
- Vahinko vai tarkoitus? Kärppien somevideolla lipsahti uuden pelaajahankinnan nimi
- HIFK naarasi uuden ulkomaalaisvahvistuksen: ”Periksiantamaton taistelija”
- Tuore MM-mitalisti: NHL-seurojen kiinnostus heräsi
- Ässät-vahti Filip Lindberg: uusi joukkue
- Jussi Ahokkaalta napakka vastaus NHL-uteluihin – ”Ei”
- HIFK:n ex-puolustaja: sopimus mestariseuraan
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalivarkaalle huono uutinen
- IS: Jesse Puljujärven MM-kultamitali varastettiin Helsingin yössä – nyt hänellä on yksi suora pyyntö
- Vahinko vai tarkoitus? Kärppien somevideolla lipsahti uuden pelaajahankinnan nimi
- Ässät-vahti Filip Lindberg: uusi joukkue
- Ilves jää taakse – Carl Klingberg vaihtaa Liiga-seuraa!
- Mestis-seura pudotti sopimusuutisia – hankki hyökkääjän HIFK:sta
- HIFK:n ex-puolustaja: sopimus mestariseuraan
- UC: Katkera kiekkopomo sai nenilleen – näin paljon Lukas Haudum tienaa TPS:ssä: ”Ennenkuulumatonta”
- Urheilucast: Eemeli Suomi virittelee yllätyspaluuta Liigaan – tämä seura perässä!
- HIFK naarasi uuden ulkomaalaisvahvistuksen: ”Periksiantamaton taistelija”