Koronavirus pakotti Liigan lyömään pillit pussiin juuri pudotuspelien alla. Tässä ei tietysti ole montaakaan hyvää asiaa, mutta Lahden Pelicans kärsi tapauksesta urheilullista näkökulmaa tuijottamalla vähemmän kuin muut. Joukkueen taaperrus olisi kuitenkin loppunut keskeytystä seuraavana päivänä runkosarjaan.

– Ei se meihin sinänsä vaikuttanut, yksi peli jäi pelaamatta ja kausi olisi loppunut joka tapauksessa. Kaikki taloudelliset asiat seuralle on tietysti isoja juttuja, pyörittelee runkosarjakauden aikana lähes kaiken mahdollisen nähnyt Roope Elimäki.

– Nyt on erilainen tilanne, mihin on tottunut. Aika paljon on kotona oltu, lasten kanssa ulkoiltu, pelaaja jatkaa.

Perheen kanssa oleminen on nyt hyvä asia. Ennen tätä laatuaikaa luumäkeläishyökkääjä näki kauden aikana Pelicansin hyvän syksyn, omia penkityksiä, ex-luotsi Ville Niemisen potkut, avainpelaajien myynnit, Tallinnan pelin, päässään kultakypärän ja lopuksi vielä tyhjät katsomot.

– Oli aika vaiherikas kausi, aloitettiin hyvin. Sitten alkoi menemään huonommin, ei saatu missään vaiheessa käännettyä kurssia parempaan suuntaan. Joukkueen ympärillä kävi kaikennäköisiä erilaisia juttuja, piste-ennätyksensä 42 ottelussa lukemiin 8+4=12 (-9) uusinut sentteri kertaa.

”Talvi” mahtoi olla kaiken mahdollisen vuoristoradan vuoksi opin kausi?

– Kyllä varmasti, varmasti on oppinut itse kukin paljon tästä kaudesta. Pelicans pääsee lähtemään puhtaalta pöydältä.

– Mulla oli alkukausi aika vaikee jouluun asti, en aina päässyt edes pelaa. Varmaan vähän ennen joulua peliaika alkoi nousee, vastuu kasvamaan ja omakin peli rupesi kulkee. Siinä mielessä ihan hyvä maku jäi, loppua kohden parani, pelaaja summaa henkilökohtaista kautta.

Kun avainmiehiä lähti muualle, saattoi keväällä Pelicans-leirissä korostua yksilöt – vaikka jääkiekko joukkuepeli onkin.

– Kyllä varmasti varsinkin nuorille ja uusille pelaajille, ketkä pääsivät pelaa ekoja pelejä. Oli näytönpaikka, että pystyvätkö pelaa tolla tasolla.

Elimäen opin kausi loppui kaikin puolin sekaviin päiviin. Koronaviruskriisin lisäksi pelaajan päässä pyörinee se fakta, ettei hänellä ole sopimusta ensi kaudeksi mihinkään. Nyt on mentävä päivä kerrallaan.

– Jännityksellä odotetaan, mitä tapahtuu. Ei tässä vaiheessa varmaan tapahdu yhtään mitää. Ei varmaan kukaa tiedä, mitä tapahtuu.

Elimäelle ykkösasia olisi tulevaisuuden suuhteen tietysti se, että hän pääsisi jatkamaan uraansa jossakin.

– En rupee sitä sen enempää spekuloimaan, 1- ja 4-vuotiaan lapsen isä lopettaa.