Karu nimilista! Näiden 15 NHL-veteraanin ura saattoi päättyä koronavirukseen – Mikko Koivu mukana listalla

Koronaviruksen keskeyttämän NHL-kauden jatkosta ei tällä hetkellä ole takuita.
Mikäli kausi päätetään lopulta peruuttaa kokonaan, saattaa useiden NHL-veteraanien ura katketa kuin salaman iskusta. Mediajätti The Athletic listasi 15 aktiivipelaajaa, joiden ura saattoi jo päättyä siinä tapauksessa, ettei kuluvaa kautta koskaan vietäisi loppuun saakka maailmalla riehuvan pandemian vuoksi.
Listan suomalaisittain mielenkiintoisin nimi on Minnesota Wildissa koko NHL-uransa pelannut ja seuran kapteenina kaudesta 2009-10 asti toiminut Mikko Koivu, jonka on jo pidemmän aikaa uskottu päättävän uransa tähän kauteen.
Listauksesta on jätetty pois uransa jatkoaikeista jo ilmoittaneet konkarit, kuten Joe Thornton, Patrick Marleau ja Ilja Kovaltshuk.
Nimekkäimmät pelaajat listalla ovat Koivun lisäksi kolminkertaiset Stanley Cup -voittajat Brent Seabrook ja Justin Williams, sekä New York Rangersin seuralegenda, ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvist, jonka sopimus tosin kattaa vielä ensi kauden.
Koko lista mahdollisista uransa päättävistä nimimiehistä:
Henrik Lundqvist
Ryan Miller
Justin Williams
Mikko Koivu
Jay Bouwmeester
Brent Seabrook
David Backes
Craig Anderson
Dan Hamhuis
Ron Hainsey
Andrew Ladd
Jimmy Howard
Trevor Daley
Roman Polak
Jonathan Ericsson
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen