Jyväskyläläisessä JYPissä pelaava jääkiekkoliigan legenda Jani Tuppurainen vietti maanantaina 40-vuotispäiviään kotioloissa ilman sen kummempia juhlia, vaimonsa kanssa.

– Syötiin kakkua. Vähän erilaiset pyöreät kuin normaalisti olisi ollut, tällä hetkellä Liigan ainoa yli nelikymppinen pelaaja hymähtää puhelimitse.

Kun koronavirus lopetti kauden ja itse asiassa aika pitkälle kaiken muunkin, muuttui jokaisen ihmisen arki tavalla tai toisella. Toisaalta esimerkiksi jääkiekkoilijan harjoittelussa on Tuppuraisen mukaan samoja piirteitä kun normaalinakin keväänä.

– On kyllä aika epäuskoinen tilanne, vaikka tottahan tämä kaikki on. Tuntuu uskomattomalta, että tämä asia on näin.

– Ollaan neljän viikon omatoimisella jaksolla. Harjoittelumahdollisuudet ovat suppeammat, mutta ulkona pystyy tekee mitä vaan.

Vaikka hyökkääjä on pelannut pitkällä urallaan esimerkiksi eksoottisessa Ukrainassakin, ei hän luonnollisesti ole tällaista nähnyt, mitä nyt käsillä on. Pelaajan elehdintä vaikuttaa linjojen läpi rauhalliselta ja luottavaiselta.

– On kyllä aika epäuskoinen tilanne, vaikka tottahan tämä kaikki on. Tuntuu uskomattomalta, että tämä asia on näin, Tuppurainen summaa vallitsevaa tilannetta.

– Itse näen niin, että varmasti parhaansa tekevät ja helppo on täältä ulkopuolelta kritisoida, että miksi ei tehdä asioita ja päätöksiä.

Liigajäihin jo kaudella 2002-03 ensimmäiset luistimenpiirtonsa tehnyt konkari painottaa sitä, että päättäjien harteilla ovat nyt isot paineet. Seuraavat kommentit saattavat lohduttaa jokaista, joka lukee ne.

– Itse näen niin, että varmasti parhaansa tekevät ja helppo on täältä ulkopuolelta kritisoida, että miksi ei tehdä asioita ja päätöksiä. Heidän harteillaan on viisi miljoonaa ihmistä, ja jokainen normaali taatelintallaaja voi soittaa suutansa. Mutta kun he olisivat samassa tilanteessa, niin p*skat olisivat housussa, JYP-ikoni lataa.

– Uskon ja luotan päättäjiin. Tämä on oma näkemys.

Kaksinkertainen suomenmestari siirtyi kevään 2012 kullan jälkeen KHL-joukkue Donbass Donetskiin. KUVA: Donbass Donetsk.

12.3. ja 13.3. tietovisoihin

12. maaliskuuta jäänee historiankirjoihin ikiajoiksi, kun silloin Liigan kierros pelattiin tyhjille katsomoille. Epäonnen päivä, eli perjantai 13:s jäänee sekin mieliin: Kausi lyötiin ennennäkemättömästi kokonaan purkkiin. Noista päivistä voisi kehitellä tietovisakysymyksiä tukun.

– Me matkustettiin Helsinkiin. Vähän oli semmoinen kutina, että jotakin päätöksiä tulee matkan aikana – onko halli tyhjä vai pelataanko ottelua? Tuppurainen muistelee.

HIFK ja JYP pelasivat tyhjien katsomoiden edessä jatkoaikatrillerin, jonka JYP voitti 4-3. Tuppurainen onnistui hienosti iskien vajaan 17 peliminuutin vastuulla yhden maalin.

– Me matkustettiin Helsinkiin. Vähän oli semmoinen kutina, että jotakin päätöksiä tulee matkan aikana – onko halli tyhjä vai pelataanko ottelua?

– Yritin itse vaan sivuuttaa, vaikka se karulta kuulostaakin. Huippu-urheilussa pitää sivuuttaa ympärillä olevat tapahtumat, että pystyy keskittymään itse tapahtumaan.

– Ajatus meinasi karata, mutta peli vei mennessään. Pystyimme pelaamaan ihan hyvää peliä joukkueena. Olihan se outo tilanne, äänet kuuluivat selkeästi.

Näinköhän tyhjille katsomoille pelaamisesta on taktisesti haittaa tai hyötyä, kun vastustajatkin kuulevat huutoja kenties poikkeuksellisen helposti?

– Eipä oikeestaan. Helsingin jäähallissa on aina niin hienoa pelata, ja jos se on loppuunmyyty, niin kotijoukkue saa siitä extrabuustia, päättyneen kauden 57 ottelussa tehot 15+29=44 (+1) iskenyt konkari filosofoi.

Jani Tuppurainen on pelannut myös leijonapaidassa. KUVA: Juha Tamminen.

JYP pois pohjalta, Tuppurainen loisti

Kuten tehot osoittavat, vaikuttaisi Tuppurainen olevan kuin viini vanhetessaan. Suomalaisjoukkueista JYPiä yhtäjaksoiseksi kaudesta 2008-09 edustanut pelaaja on latonut Liigassa 723 runkosarjan pelissä tehot 186+322=508 (+46). Uran 105 pudotuspeliottelun saldo on 23+47=70 (+13).

– Oli hyvä kausi sinänsä menossa, samaan aikaan oma peli peilasi joukkueen peliin. Omaan tekemiseen tuli alavirettä pisteiden valossa keväällä. Normaalisti keväällä on ollut parempaa, kuten joukkueen pelikin.

– Syksy oli onnistunutta peliä meiltä. Sitten kävi jotain ja tuli vähän alavirettä, emmekä saaneet sitä poikki mitenkään.

– Kyllä peli oli olemassa. Uskoin, että keväällä oltaisi oltu parhaimmillaan, kaudella 2012-13 ukrainalaisessa KHL-joukkue Donbass Donetskissa piipahtanut hyökkääjä arvelee.

Pelaajan tehot jakautuivat syyskuusta maaliskuuhun kuukausitasolla (5, 8, 11, 9, 5, 5, 1) siten, että piikin hän näki keskitalvella. JYP puolestaan aloitti kauden syväkyykyllä, kunnes loppusyksy, alkutalvi ja joulunaika sujuivat hienosti. Tammikuu oli synkkä, eivätkä sen jälkeen koneet meinanneet käynnistyä millään ainakaan sivustaseuraajan silmiin.

Toisaalta hurrikaani nousi kauden 2018-19 katastrofin jälkeen taas joukkueeksi, joka horjutti ihan terävintä kärkeäkin.

– Aloimme viime pääsiäisen jälkeen työstämään hommaa ja treenasimme yhdessä paljon. Syksy oli onnistunutta peliä meiltä. Sitten kävi jotain ja tuli vähän alavirettä, emmekä saaneet sitä poikki mitenkään.

– Tilanne oli jossakin vaiheessa vaikea, mutta luotto oli kova. Säälipleijareista olisi ollut meidän tie, kova luotto oli kevääseen.

Hurrikaani oli Liigan keskeytyshetkellä kahdeksas. Pudotuspelien avauskierroksella se olisi kohdannut Ässät tai KalPan.

Nelikymppisenä Liigassa

Tuppuraisen nykyinen sopimus umpeutuu ensi kauteen. Pelaaja kertoo, että hän yrittää harjoitella samalla tavalla kuin aiemminkin.

– Harjoittelupaikat, mitä aiemmin on käytetty, ovat aika lailla kiinni. Pitää käyttää mielikuvitusta ja jumppailla kotona. Varmaan pururataa tulee käytettyä enemmän.

– Pitää käyttää mielikuvitusta ja jumppailla kotona. Varmaan pururataa tulee käytettyä enemmän.

JYP julkisti äskettäin tukun sopimuksia, ja joukkue näyttää nuorenevan alati. Vielä pari kautta sitten hurrikaani oli keski-iältään Liigan vanhimpia porukoita.

– Joukkue nuorenee paljon, ja tulee hyviä tulevaisuuden pelaajia. Ovat valmiita ottamaan steppiä omilla urillaan ja itse pyrin olla auttamassa, ja pelaamassa samalla omaa parasta peliä.

– Samalla lailla jatketaan, annetaan esimerkkiä ja kerrotaan kokemuksia. Jos nuoret saavat niistä itselleen, niin eikun siitä vaan, Tuppurainen järkeilee kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Jutun kirjoittaja ei ehdi kysyä sanallakaan uran lopettamisesta tai toivottavasti ensi syksynä alkavan kauden jälkeisestä ajasta. Tuppurainen valottaa omaa ajatusmaailmaansa kuin sieltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.

– Ei tässä mitään jäähyttelyitä mieti.