HäSa: HPK:n kultavahti paljastaa: joutui tylysti koirankoppiin – sivuutettiin kaikesta: ”En ollut tervetullut”

HPK:ta edustanut Antti Karjalainen laitettiin kuluneella kaudella tylysti koirankoppiin, uutisoi Hämeen Sanomat (maksumuuri).
Edelliskaudella hämeenlinnalaisseurassa Suomen mestaruutta juhlinut maalivahti pudotettiin talven aikana kokonaan liigajoukkueen toiminnan ulkopuolelle. Hän joutui käyttämään jäähallilla tuomareiden pukukoppia, eikä harjoituksiin ollut asiaa, joten hän piti kuntoaan yllä junioreiden mukana.
– Hän (Antti Pennanen) kertoi, että on tultu päätökseen laittaa minut sivuun joukkueen toiminnasta. Perusteluiksi Pennanen sanoi taloudelliset syyt. Tämän jälkeen hän sanoi, että tarkemmin asiasta ja jatkosta kertoo urheilujohtaja Mika Toivola, Karjalainen kertaa Hämeen Sanomille.
Päätös sai maalivahdin hämilleen, sillä oli esiintynyt joukkueen mukana hyvin. Ratkaisun jälkeen häntä ei kuitenkaan päästetty enää edes seuran omaan juhlagaalaan.
– Tuntui ikävältä, kun minun haluttiin näkyvän mahdollisimman vähän joukkueen toiminnassa – ikään kuin mentaliteetilla poissa silmistä, poissa mielestä. HPK järjesti 90-vuotisjuhlagaalan, johon en ollut tervetullut, vaikka kaikesta huolimatta olin sopimuspelaaja ja silti osa HPK:n 90-vuotista historiaa.
Rajoitteet olivat Karjalaisen kohdalla kovia. Hänellä ei ollut asiaa edes joukkueen pukukoppiin, kun muut olivat jäällä.
– Pukuhuoneena käytin tuomarien koppia ja pelipäivinä sain pitää varusteita A-junioreiden kuivaushuoneessa, Karjalainen paljasti.
Eikä siinä vielä kaikki. Kauden jälkeen HPK muisti verkkosivuillaan muihin maisemiin siirtyviä pelaajiaan. Karjalaista ei kuitenkaan mainittu tässäkään asiassa lainkaan.
– En seuraa somea, mutta kuulin tästä muuta kautta. Olisivathan kiitokset tuntuneet hyvälle, mutta ei tätä kiitosten ja selkääntaputtelujen takia tehdä. Uskon, että haluttiin jatkaa samaa ”poissa silmistä, poissa mielestä” -linjaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että HPK on niin iso yhteisö, että muutaman henkilön päätökset eivät kuvasta koko yhteisön mielipidettä, Karjalainen sanoi.
LUE AIHEESTA MYÖS: HäSa: HPK:lta vastine maalivahdin rajuihin syytöksiin – ”Olemme hoitaneet tärkeimmät velvollisuutemme”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat löi Ruotsin kanveesiin 4 Nationsin jatkoaikatrillerissä! Katso maalit
- Tappara ja Kärpät haalivat vahvistuksia – haaviin NHL-huippulupaus sekä mestarihyökkääjä
- Leijonien valmennukselle kovaa kritiikkiä Ruudun studiossa: ”Suomi oli ainoa”
- KooKoo rysäytti: Löi tiskiin ison sopimusuutisen!
- Leijonat laittoi ketjut uusiksi Ruotsi-peliin – Kaapo Kakko nousee kokoonpanoon!
- HPK näytti viime kauden ykkösvahdilleen ovea
- IS: Kärpiltä hurja värväys – ratkeaako koko kauden piinannut maalivahtiongelma?
- Lukossa ovi käy: hyökkääjän sopimus purettu
- Leijonat pelaa selkä seinää vasten! Tässä ovat Ruotsin vaarallisimmat tähdet
- NHL-lupaus lähtee Ruotsista – huhujen mukaan seuraava osoite on Liiga
- Kanadalle painajaismainen takaisku 4 Nations -turnauksen avausottelussa: supertähden turnaus ohi
- SaiPa rysäytti ison kiinnityksen pöytään!
- Liiga-seuralta yllätysveto: Viime kauden floppihankinta palaa Suomeen!
- IS: Liiga-seura pisti supertähtensä myyntiin – hurja hintalappu!
- Näkökulma: Patrik Laine yllätti – niin hyvässä kuin pahassa
- Auston Matthews paljasti: USA:n tähtijoukkueen on pakko muuttaa peliään Suomea vastaan
- Jukka Jalonen jyrähti epäilijöille Ruudulla: ”Jos vähänkin tietää lätkästä”
- Lähde: Menettääkö Pelicans tähtihyökkääjänsä kesken kauden?
- Leijonien tulokaspelaajasta huima arvio Pohjois-Amerikassa!
- Leijonat mureni rumasti! Hieno taistelu kääntyi tylyksi selkäsaunaksi