Liigaseuralta uusi aluevaltaus: ”Halusimme tuoda markkinointiimme jotain uutta ja nykyaikaista”
Jyväskylän JYP tiedottaa uudesta aluevaltauksesta.
Liigaseuran taustalla oleva JYP Jyväskylä Oy kertoo toiminnan laajenevan myös e-urheiluun.
Seura kertoo nettisivullaan lähtevänsä ensimmäisenä Liiga-joukkueena mukaan NHL-pelin pariin. Jyväskyläläisryhmän siipien alle liittyy NHLGamerin alaisissa EASHL-turnauksissa useamman kauden pelannut Symphony.
Uuden sopimuksen myötä Symphonyn nimi on jatkossa JYP Jyväskylä.
– JYPissä on suunniteltu pitkään e-urheiluun liittymistä ja nyt kun kohdalle osui erittäin potentiaalinen ja yhteistyöhaluinen joukkue niin päätimme tarttua tähän mahdollisuuteen. Halusimme tuoda markkinointiimme jotain uutta ja nykyaikaista ja mielestämme oma e-urheilujoukkue NHL-pelin parissa on juuri sitä mitä tarvitsemme tässä hetkessä, JYPin asiakkuus- ja kehityspäällikkö Taneli Maasalo toteaa tiedotteessa ja jatkaa:
– Pystymme tarjoamaan yhteistyökumppaneillemme uusia markkinointiyhteistyömahdollisuuksia oman joukkueen kautta. Lisäksi voimme palvella meidän kannattajiamme entistä monipuolisemmin, sillä tämä antaa meille loistavia mahdollisuuksia luoda uusia tapahtumia JYP-brändin ympärille.
Myös Symphonyn kapteeni Santeri Pendolin hehkuttaa tuoretta yhteistyötä.
– Haimme ennen kaikkea perinteikästä ja mielenkiintoista suomalaista jääkiekkoseuraa, joka on aidosti kiinnostunut myös e-urheilusta ja kilpapelaamisesta. Kävimme maaliskuussa Jyväskylässä JYPin toimistolla tapaamisessa asian tiimoilta ja intressit kohtasivat melko nopeasti, Pendolin toteaa.
Joukkue pääsee uudella nimellään heti tositoimiin, sillä ECL Eliten kymmenes kausi alkaa jo tulevana keskiviikkona 8.huhtikuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!