TOP 10: Tässä ovat liigakauden kymmenen aliarvostetuinta pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Liigakausi piti sisällään useita sellaisiakin tarinoita, joissa eivät menneet niin sanotusti pääsiäismunat tasan. Listasimme alle kymmenen sellaista pelaajaa, jotka olisivat ansainneet näkyvyyttä enemmän tai mahdollisuuksia tavalla tai toisella.
Suomeksi sanottuna kyseessä on siis liigakauden kymmenen aliarvostetuinta pelaajaa.
10. Valtteri Kemiläinen, Tappara
Maajoukkuepakki sai kehuja ja ylistystä kauden aikana toki ansaitusti, mutta heti kun hän tippui lasarettiin, muuttui ääni kellossa. Tapparan jättävä tähtipelaaja (4+31=35, +7) jäi usean median kauden päätöspaketeista pois. Tuntui, että hänet yksinkertaisesti unohdettiin. Puolustajan kausi loppui 25. tammikuuta.
9. Ben Blood, Tappara
Tappelupuuhat jättänyt Blood ei varsinaisesti pisteillä mässäillyt (2+5=7, +10), mutta toisaalta pelaajan tehotilasto näytti upeaa lukemaa. Isokokoinen Blood ei enää hölmöile, ja samalla esimerkiksi hyökkäysten käynnistämiset ovat parhaimmillaan upeaakin katsottavaa. Käsiä löytyy, ja rauhallisuuttakin. Toivottavasti Tappara-leirissä arvostetaan.
8. Jesse Saarinen, HIFK
Suomessa menestys ja puheet menevät käsi kädessä – eikä se tietysti ole väärin. KHL:ssä käyneen Saarisen palkintokaapista ei löydy mitään, eikä pelaajasta paljoa puhutakkaan. Kauden aikana 44 ottelussa tehot 9+28=37 (+5) tehnyt Saarinen on päässyt pelisilmäänsä ja syöttötaitoonsa nähden turhan vähän näyttämään ulkomaille tai Leijoniin. Ensiksi mainittuja komennuksia on kaksi, maajoukkueesta vyöllä on pelejä kuusi kipaletta.
7. Ville Koho, SaiPa
Lappeenrantalaisjoukkueessa C:tä kaudet 2007-19 kantanut Koho ei kuulunut enää viimeisellä kaudellaan kipparistoon. Pelaajan rooli on silti SaiPan kopissa – ja kaukalossakin – taatusti valtavan iso. Ei kukaan toimi yli kymmentä vuotta sattumalta kipparina eri luotsien alla. Koho oli esillä kauden aikana isosti vain SaiPan päätöspeleissä, kun hänen jäähyväispelinsä valui kankkulan kaivoon koronan takia.
6. Anrei Hakulinen, KooKoo
Lukkoon siirtyminen todistaa sen, että Hakulinen kiinnostaa Suomen mittapuulla isosti ja etenkin kärkijoukkueissa. Loukkaantuneena oleva kolmekymppinen mätti 47 pelissä tehot 11+24=35 (+2). Maajoukkuekutsu ei olisi ollut väärin.

LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa