TOP 15: Tässä ovat liigakauden huonoimmat ulkomaalaispelaajat
Kuva: Juha Tamminen
Kuten kuvaan kuuluu, nähtiin Liigassa päättyneellä kaudella onnistujien ja upeiden tarinoiden lisäksi myös valtavia floppeja. Listasimme sesongin 15 pahiten epäonnistunutta ulkomaalaispelaajaa.
Kuten ranking näyttää, epäonnistui pudotuspeleistä karsiutumaan tuomittu TPS tässäkin valossa pahasti. Tapparan kovaan kokoonpanoon puolestaan ei ollut asiaa tasapaksuilla ulkomaalaisillakaan.
15. Ryan Wilson, KalPa
KalPassa kolmatta kauttaan luutinut ja tammikuussa viimeisen ottelunsa pelannut kanukki tuntui olevan liian usein jaloissa, eikä hän pystynyt tuomaan mitään omaa hyvää peliin. Kauden 35 ottelua toivat tehot 0+6=6 (-5).
14. David Nemecek, Lukko
Liigassa ensimmäisen ison kautensa (38, 0+8=8, +5) pelannut pakki ei näkynyt oikein missään muualla kuin Ässien Otto Kivenmäen rusikoinnissa. Toki pelaajan rooli on puolustava puolustaja, joten siinä mielessä ei näkyvyydessä ihmeitä kannattanutkaan odottaa.
13. Samuel Bucek, KooKoo
Kauden sensaatiojoukkue ei monessakaan asiassa epäonnistunut, mutta Bucekin pestaaminen siltä meni vihkoon. Slovakialainen ei saanut viidessä pelissä (0+1=1, -1) missään vaiheessa punaisesta langasta kiinni.
12. Emil Forslund, SaiPa
Lappeenrantalaisia neljässä ottelussa edustaneen Forslundin piti olla joukkueessa loppukauden, mutta lopulta vyölle kertyi tammi-helmikuussa neljä ottelua ilman minkäänlaisia näyttöjä. Pelaaja pääsi kokeilemaan kaikkea ykkösketjusta ylimääräiseen hyökkääjään.
11. Dante Salituro, SaiPa
Jos oli Forslund SaiPalta hutihaku, niin samaan kastiin meni Saliturokin. Pelaaja sai näytönpaikan kolmessa ottelussa, mutta Connor McDavidin hyvä tuttu ei pystynyt vastaamaan huutoon millään saralla. Kanukki edusti päättyneellä kaudella jopa neljää joukkuetta.
10. Rob Bordson, HPK
Kauden 2018-19 kokonaan missannut, ja kesken talven Suomeen tullut pelaaja ei pystynyt tuomaan Hämeenlinnaan mitään maata mullistavaa. Sentteri iski 10 pelissä pisteet 0+4=4 (-2), vaikka aiempina kausina hän on pystynyt siellä täällä vähintään noin 20 pinnaan.
9. Fredric Weigel, Jukurit
Mikkelistä kesken kauden lähteneelle pelaajalle ei tahtonut löytyä missään vaiheessa pelillistä kotia. Sentteri iski 17 kamppailussa vaisut tehot 2+2=4 (-2).
8. Simon Åkerström, Ässät
Siirtotakarajalla ruotsalaisesta luopunut Ässät ei ikävä kyllä menettänyt pelaajan pois päästämisessä mitään. Ruotsalainen teki 28 pelissä tehot 0+3=3, tehotilasto painui viisi pinnaa pakkaselle. Ei oikein mitään lisäarvoa tuova pelaaja.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Jarmo Kekäläiseltä huonoja uutisia Nuorille Leijonille
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella