Pääsarjataso on liikaa? TPS:ssä pahasti epäonnistunut pistelinko palaa ”kotiin”

Liigassa päättyneellä kaudella pistäytynyt ruotsalaishyökkääjä Anton Holm palaa tuttuun paikkaan, kun Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin AIK tiedottaa nettisivullaan solmineensa laiturin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Holm ei onnistunut TPS-paidassa aivan odotetusti, sillä 31 Liiga-ottelussa syntyi vain 12 (9+3) tehopistettä.
Tammikuun lopulla Holm siirtyi Ruotsin pääsarja SHL:n Skellefteå AIK:hon, jossa 15 ottelun saldo jäi vain kahteen syöttöpisteeseen.
Laituri suhtautuu päättyneeseen sesonkiin kaikesta huolimatta myönteisesti.
– Oli mielenkiintoinen kokemus pelata ulkomailla ja se toi mukanaan sekä positiivisia että negatiivisia asioita. Siinä maksettiin oppirahoja, mutta sain siitä paljon hyviä asioita. Se, että sain sen jälkeen kokeilla pelaamista SHL:ssä oli tietenkin mahtavaa, Holm toteaa tiedotteessa.
29-vuotias laituri kiekkoili AIK:ssa jo ennen Suomeen tuloaan pelaten 2018-19 mainion sesongin, kun 39 ottelussa syntyi peräti 38 (18+20) tehopistettä.
Nyt Holmin tarkoitus on takoa jälleen tulosta tutussa ympäristössä.
– Viime kerralla asiat eivät päättyneet oikealla tavalla ja on mahtavaa päästä taas tänne pelaamaan. Odotan todella innoissani tulevaa ja olen kiitollinen uudesta tilaisuudesta, Holm toteaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- HIFK:lle jättimäinen takaisku – viime kauden maalikuningas pitkään sivussa
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan