Liigahallitus teki ison päätöksen: Vain yksi pelikielto jatkuu ensi kaudelle!
Kuva: Juha Tamminen
Liigahallitus on huhtikuun kokouksessaan päättänyt kohtuullistaa kauden lopulla jaettuja pelikieltoja runkosarjan ennenaikaisen päättymisen ja playoffs-otteluiden peruuntumisen vuoksi.
Pelikieltojen kohtuullistaminen koskee Lukon David Nemecekiä ja Roni Sevästä, KalPan Miikka Pitkästä, Jukurien Ville Hyväristä ja HPK:n Henri Kannista.
Kaikilla pelikiellossa olleiden pelaajien joukkueilla olisi ollut runkosarjassa jäljellä yksi ottelu ja Hyväristä lukuunottamatta myös playoffs-otteluita.
Liigahallitus on huomioinut pelaamatta jääneet ottelut ja päätti lyhentää pelikieltoja runkosarjassa ja playoffseissa pelaamatta jääneiden otteluiden vähimmäismäärällä ja ainoastaan Lukko-puolustaja Sevänen kärsii rangaistusta vielä tulevan kauden alussa.
Seväsen pelikielto lyhenee 1+4 ottelulla ja rangaistusta jää kärsittäväksi tulevan sesongin alkuun kolme ottelua. Sevänen sai alkuperäisen rangaistuksensa taklattuaan Kärppien Sami Anttilaa rajusti päähän. Tuomio oli alkujaan yhdeksän ottelun mittainen, koko Liiga-kauden pisin.
Nemecekin jäljellä ollut kahden ottelun pelikielto kumoutuu. Nemecek sai alun perin seitsemän ottelun pelikiellon yhdessä kauden kohutuimmista tilanteista, jossa Ässien Otto Kivenmäki loukkaantui vakavasti.
Pitkäsen ja Hyvärisen jäljellä olleet yhden ottelun pelikiellot kumoutuvat. Kannisen jäljellä ollut pelikielto kumoutuu mainituilla pelaamattomiksi jääneillä 1+2 ottelulla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Peltonen lähtee – tilalle huippunimi
- HIFK-kiinnitti Liiga-kiertolaisen – ”Heti isossa roolissa”
- Urheilucast: HIFK teki päätöksensä – tässä uusi GM!
- Pikkuleijonien joukkue MM-kisoihin julki – mukana viime hetken huippuvahvistus
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigasta tuttu maajoukkuevahti vahvistaa: ura päättyy!
- Suomen olympiamitalisti: ura ohi – kertoi syyn IL:lle
- Pikkuleijonille kylmää kyytiä MM-kenraalissa – näin päävalmentaja kommentoi
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- JYP-hyökkääjän sopimus purettiin – toimittaja: uusi osoite löytyi Liigasta!