Leijonistakin tuttu Ville Koistinen palaa Liigaan – taustalla perhesyyt

© Kuva: Getty Images

HPK on solminut yksivuotisen sopimuksen Leijonia kolmesti MM-tasolla edustaneen puolustaja Ville Koistisen kanssa.

Urallaan myös yli 100 NHL-ottelua pelannut Koistinen on 37 vuoden iästään huolimatta kova vahvistus Liigaan.

– Hyvät fiilikset. Siitä taitaa olla seitsemän vuotta, kun lähettiin reissun päälle toisen kerran. 13 vuotta yhteensä ulkomailla ja ihan mielenkiintoiset fiilikset. Liigassa on kasvot vaihtunut ja odottavaisin mielin lähden katsomaan millaista pelaajaa siellä nykyään on, Koistinen kommentoi HPK:n kotisivujen haastattelussa.

– Ennen kaikkea halusin tulla Suomeen pelaamaan. Olen ollut maailmalla niin pitkään ja perhe on ollut Suomessa viimeiset viisi vuotta. Se on päällimmäinen syy palata Liigaan. Uusi ympäristö antaa aina sellaisen näyttämisen tarpeen ja halun. HPK on ollut hyvässä nosteessa nyt ja on toki hallitseva Suomen mestari edelleen, Koistinen perustelee paluuta Suomeen.

Koistinen pelasi kaudet 2013-2018 Sveitsin NLA-liigaa. Viime kaudella konkaripuolustaja edusti DEL-sarjan ERC Ingolstadtia (23 peliä tehoin 3+7=10) sekä Tshekin Extraligan Sparta Prahaa (7 peliä, 0+1).

LUE MYÖS: Jokerit solmi viisi tärkeää jatkosopimusta – KHL-ajan paras maalintekijä jatkaa seurassa


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.