Tiesitkö? KooKoon uusi vahvistus pelasi aikoinaan NHL:n nykyisen tykin ketjukaverina – ”Aika hieno kokemus”
Liigajoukkue KooKoohon siirtyvän Ahti Oksasen urapolkua leimaa yksi eräs mielenkiintoinen tarina. KHL:n Jokereista tuleva hyökkääjä pelasi kaudella 2014-15 rapakon takana Yhdysvaltain NCAA:ta Boston Universityssa samaan aikaan Jack Eichelin, nykyisen NHL:n supertähden ja pistelingon kanssa.
Helsingissä oleva suomalaistykki latoi tuolloin 40 pelissä tehot 25+13=38 (+19), yhdysvaltalaisen maailmantähden saldo oli puolestaan 40 pelissä hämmentävä 26+45=71 (+51).
KooKoon tuore hankinta, mutta muitakin liigaseuroja pohtinut pelaaja ja Liigassa SaiPaakin edustanut Oksanen kertoi Suplan sivuilla julkaistussa Liiga-podcastissa, että pelaaminen Eichelin kanssa oli kuulemma aika mielenkiintoista.
– En tiennyt, kuin hyvä se oli, ennen kuin pelit alkoivat ja se alkoi jakelemaan kiekkoja. Olihan se aika hieno kokemus päästä tuollaisen kaverin kanssa pelaamaan, sanoo Oksanen, joka tykästyi Pohjois-Amerikkaan jo muutaman päivän tutustumismatkalla.
Fasiliteetit yliopistojoukkueissa ovat Oksasen mukaan jopa paremmat kuin NHL-joukkueilla.
– Punttisali oli aivan mieletön. Oli Elixian tasoinen ammattipunttisali meille 25 ihmiselle. Jäähallissa oli zambonikuski yötäpäivää ja me saimme mennä sinne vaikka keskiyöllä. Sitä eivät käyttäneet muut kuin me.
Jos olivat olosuhteet upeat, niin samanlaiset olivat Oksaselle vuodetkin Yhdysvalloissa.
– Ne olivat elämäni parhaat vuodet, Oksanen virnistää.
Voit kuunnella pätkän kokonaan täältä.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?