Huhtikuun loppu. Jääkiekkoilijan kauden huippuaikoja. Kansalliset sarjat ovat huipentumassa, ja mielessä ovat pudotuspelien henkilökohtaiset uroteot, joukkuemenestys toki.

Lauantai 25. huhtikuuta 2015. Kärpät ja Tappara mittelevät legendaarisessa ”game sevenissä” Suomen mestaruudesta. Kun varsinainen peliaika päättyy 1-1, on edessä jatkoerä. Seuraava maali ratkaisee Suomen mestaruuden.

Iskisikö sen Kärppien Arto Laatikainen, Joonas Kemppainen, Joonas Donskoi tai Julius Junttila? Vai vieraille Olli Palola, kovaan peliin pystyvä Josh Green? Kristian Kuusela, tai ehkä parhaimmillaan taikurimainen Antti Erkinjuntti?

Ei.

Sen iskee Sebastian Aho läpiajonsa päätteeksi. Oulun jäähalli ja ilotulitukset räjähtävät taivaan tuuliin digitaalien näyttäessä aikaa 81.00. Ennen tätä maalia Ahosta ei oikein kukaan tiennyt mitään. Nimi oli tiedossa ja potentiaali, mutta näytöt antoivat odottaa itseään.

– Ratkaisuni tuli selkäytimestä, olen joskus aikaisemminkin tehnyt tuollaisen maalin. Meillä oli vaihto kesken, sain hienon syötön Ivan Humlilta ja pääsin karkaamaan. Huikeat tunnelmat, ei voi muuta sanoa, mestaruuden Kärpille ratkaissut Aho tunnelmoi Ylelle.

17-vuotias Aho oli tehtaillut Kärpissä 27 runkosarjan pelissä tehot 4+7=11 (+4), kevään 10 pudotuspeliottelua toivat saldon 1+2=3 (+3). Kausi oli Ässissäkin piipahtaneelle lupaukselle ensimmäinen iso Liigassa.

– Huikee jätkä! Huikee nuori pelaaja, tätä on kehuttu tässä, enemmän ja enemmän ottanu vastuuta, mitä enemmän tää on edennyt, Mika Kortelainen hehkutti Pro 2:n lähetyksessä tuolloin kiekon maaliin ujuttanutta nuorta.

Tästä se kaikki alkoi. KUVA: SuomiKiekko

Huikea Aho tosiaan oli jo keväällä 2015 – läpimurtonsa keväänä. Seuraavana päivänä, sunnuntaina 26. huhtikuuta pelaaja nimittäin painoi jo Pikkuleijonien paidassa alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa Sveitsissä.

Siinä digitaalit kellottivat vaivaiset 17 sekuntia, kunnes Aho nousi jo pisteille. Hän toimi syöttäjänä Julius Nättisen 0-1-maaliin.

– Syötin siinä Nättiselle ja hän teki hienon maalin. Pidimme johtoasemaa hyvin, mutta USA sai tasoitusmaalin ja siitä lisää virtaa ja uskoa omaan tekemiseen. Oli meilläkin jatkoajalla muutama paikka. Pienestä oli kiinni, nyt Carolina Hurricanesissa hyökkäävä taituri sanoi Ylelle.

Jos oli 7. liigafinaali poikkeuksellisen raskas toiseen jatkoerään venymisen takia, niin pitkäksi venyi myös nuorten MM-finaali. Sen ikävä kyllä vei USA. Colin White sivalsi jatkoerämaalin ajassa 72.44.

– Hieno taistelu, jossa oli kaksi hyvää joukkuetta vastakkain. USA:lla oli kyllä paikkoja ja he saivat hyvin myllyn päälle. Me saimme hyvän alun, mutta he käänsivät pelin itselleen, Aho kertoi.

Joka tapauksessa Aho otti kahdessa päivässä, yhden viikonlopun aikana 17-vuotiaana Suomen mestaruuden ja alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa. Lauantain ja sunnuntain pelien jälkeen maanantaina vuorossa olivat Suomen mestarien juhlat Oulun torilla.

– Olisihan sitä mielellään juhlinut kahta kultaa. Nyt on yksi kulta ja hopea, ja juhlitaan kultaa sitten Oulussa.

Siitä alkoi ura, joka on ollut sen jälkeen pelkkää ilotulitusta.

Kesällä 2015 Hurricanes nappasi Ahon NHL:ään kakkoskierroksella numerolla 35.

Kärpissä varaus iski seuraavalla sesongilla 2015-16 piste per peli tahtiin: 45 ottelua tehoin 20+25=45=45 (+26), kevään 14 pudotuspeliottelua toivat pisteet 4+11=15 (-1) ja liigapronssia. Ahon tehotilasto oli runkosarjassa paras kaikista – sillä irtosi Matti Keinonen -palkinto.

Kesken kauden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa irtosi Helsingissä maailmanmestaruus – ja taas jatkoeräratkaisun jälkeen nykyisen vastustajan, Toronto Maple Leafsin Kasperi Kapasen nakattua ratkaisun Venäjän kassiin.

Aho nakutti Suomen juhlakisoissa seitsemässä pelissä kaksi pinnaa per ottelu – 5+9=14 (+9). Tykki valittiin yhdeksi Suomen kolmesta parhaasta pelaajasta turnauksessa. Sesonki huipentui MM-hopeaan Leijonien paidassa toukokuussa 2016. Aho, Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi olivat kansallissankareita.

– Olen saanut olla hienoissa joukkueissa, ja hienoissa joukkueissa on mahdollisuus menestyä, pelaaja ynnäsi Suomen Jääkiekkoliiton sivuilla kautta.

Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho ovat suomalaisen kiekkoilun suurnimiä jo nyt. KUVA: SuomiKiekko

Tuon jälkeen Aho siirtyi rapakon taakse Carolinaan, jossa hän on ollut timanttia. Samalla maajoukkuepelitkin ovat luonnistuneet edelleen.

Monivaltainen hyökkääjä, syöttökone iski toukokuun 2018 MM-kisoissa kahdeksassa pelissä sensaatiomaiset tehot 9+9=18 plusmiinussaldon ollessa mieletön +15. Ahon pisteet olivat korkeimmat Suomen joukkueesta koskaan MM-jäillä.

– Ehkä tämä on uran tähän asti paras turnaus, mutta ei tässä auta alkaa leijumaan. Täytyy pitää jalat maassa ja tehdä kovasti hommia, pistepörssin kakkonen Aho totesi Ylelle alkusarjaurakan lopulla.

Tuo turnaus meni vihkoon, kun Suomi pullahti ulos katastrofaalisesti puolivälierässä Sveitsiä vastaan.

Carolinassa joukkuemenestystä ei ole tullut vielä, mutta tehot ovat olleet kohdillaan. Uran 310 pelissä raumalainen on naputtanut pisteet 121+142=263 (+38), lisäksi 15 pudotuspeleissä tehoja on kertynyt mallia 5+7=12 (+3).

NHL:ssä Aho nousi tähdistöottelutapahtumaan kaudella 2018-19.

Ahon tarina vuoden 2015 huhtikuun 25.-26. päivien jälkeen on ollut upeaa seurattavaa. Ja sellaista se on jatkossakin, kunhan arki normalisoituu ja pelit jatkuvat.