Liigaseurat ovat lomauttaneet ja jopa irtisanoneet väkeä, mutta Jääkiekkoliitto ei – tästä on kyse
Kuva: Getty Images
Koronavirusarjen aikaan yksi puhuttava seikka jääkiekkomaailmassa on ollut esimerkiksi liigaseurojen henkilöstön ja pelaajien lomauttaminen ja joissain tapauksissa jopa irtisanominen tuotannollis-taloudellisiin perusteihin vedoten. Toisin kuin liigaseurat, Suomen Jääkiekkoliitto ei tällaiseen menettelyyn ole joutunut.
Liitolla on erilainen talouden rakenne ja tilanne kuin liigaseuroilla, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela huomauttaa. Koronaviruksen tuoman kauden keskeyttämisen takia keväältä peruuntuivat esimerkiksi miesten ja naisten sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisat. Suomi olisi jokaisessa taistellut mestaruudesta.
– Kauden keskeyttämisen takia jäi niin sanotusti mitalirahoja saamatta. Tulot putosivat, mutta vastavuoroisesti meillä jäi näiden kansainvälisten turnausten peruuntumisten myötä kuluja pois. Ne kumosivat toisensa.
Liitossa tilanne ei ole akuutti, mutta liigaseuroissa se voi sellainen olla. Näille pudotuspeliottelut olisivat olleet valtava tulonlähde. Nyt ne jäivät pelaamatta.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että liiton ylimmällä sarjatasolla Mestiksessä pelaava sarjan perinteikäs TUTO menetti pudotuspelien peruuntumisen takia vähintään 40 000 – 50 000 euron kassavirran. Pahimmassa tapauksessa tuloja meni jopa yli 200 000 euroa, mikäli kausi olisi jatkunut aina loppuotteluihin asti.
Vertailtaessa liigaseurojen ja liigaosakeyhtiön sekä Jääkiekkoliiton liikevaihtoa, ero on lähes yhdeksännumeroinen summa. Liigaa ei pyöritä Liitto, vaan liigaosakeyhtiö.
Arki on rullannut Liitossa ilmeisen normaalisti.
– Meillä henkilökunta on tehnyt tähän saakka niitä töitä, mitä kauden loppuminen edellytti. Ollaan tehty valmisteluita tulevaan sekä pidetty lomia ja pitämättömiä lomia, Nummela valaisee.
– Totta kai, jos liiton taloudessa tilanne muuttuu, tai jos kävisi niin, että ensi kausi peruuntuisi tai alku viivästyisi, niin vaikutuksia tulisi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan