MM-KISAVISA: Kaapo Kakon älyttömän hattutempun vuosipäivä – mutta kuka yllättävä saunakaveri sai syöttöpisteen ihmepojan jokaiseen osumaan?
Kuva: Getty Images
Joku saattaa muistaa, millaista jääkiekkokarnevaalia vietettiin päivälleen vuosi sitten Slovakian Kosicessa.
Oli kevään 2019 MM-kisojen toinen päivä, eikä tilanne olisi voinut olla herkullisempi. Päivää aiemmin Suomi oli avannut kisat hienolla, yllättävänäkin pidetyllä, 3–1-voitolla Kanadasta. Kisaisäntä Slovakia puolestaan oli voittanut Yhdysvallat maalein 4–1.
Ja nyt, lauantai-iltana 11. toukokuuta, Slovakia ja Suomi kohtasivat loppuunmyydyssä Steel Arenassa 7421 katsojan mylviessä.
Vajaan 11 minuutin kohdalla Erik Černák vei Slovakian johtoon. Kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Suomen puolustaja Petteri Lindbohm tasoitti.
Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin nähtiin hieman omituinen maali. Kaapo Kakko lämäsi siniviivalta vastapalloon, ja lepattava ”ropeli” leijaili slovakkivahti Marek Čiliakin räpylän ja kypärän välistä verkkoon.
– Kiekko otti jotenkin hassun lentoradan. Yleensä en edes kokeile noin kaukaa, ja tuokin oli enemmän heitto maalille päin, Kakko kertoo viime syksynä julkaistussa kirjassa Kultaleijonien Tarina 2019.
Martin Marinčin tasoitti toisen erän päätösminuuteilla lukemiksi 2–2, ja näissä numeroissa edettiin lähes päätöserän puoliväliin.
Sitten Steel Arena ensin mykistyi, kunnes suomalaiskannattajat repesivät valtavaan riemuun. Kaikki osuman nähneet yrittivät nopeasti kelata tapahtumia päässään muutaman sekunnin taaksepäin. ”Mitä juuri tapahtui”, kaikki niin areenalla kuin kotikatsomoissa miettivät henkeään haukkoen.
Kerrataan. Kakko sai kiekon hyökkäyspäädyssä, maaliviivan takana. Slovakian puolustaja Martin Fehérváry lähti Kakkoa vastaan. Kakko laittoi kiekon Fehervaryn ”puikoista”, kiepsahti pakin ohi, otti kiekon itselleen ja livautti sen Ciliakin patjan ja maalitolpan väliin jääneestä pienenpienestä raosta maaliin.
Selostaja Antero Mertarannan vertaus Mikael Granlundin kevään 2011 ilmaveiviin ei ollut ainakaan kovin kaukaa haettu.
– Jos on taitoa, sitä pitää yrittää käyttää. Näin siinä mahdollisuuden kokeilla vähän hienompaa kikkaa kuin yleensä, Kakko sanoo kirjassa.


LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!