SaiPan ykköstähden karu pääsiäinen: kivut veivät ensiapuun ja leikkauspöydälle!
Kuva: Juha Tamminen
SaiPan tähtihyökkääjä Tomas Zaborskyn valmistautuminen tulevaan kauteen koki pieniä vastoinkäymisiä noin kuukausi sitten.
32-vuotias slovakialaishyökkääjä kertoo kotimaansa Nový Čas-lehdelle kärsineensä pääsiäisviikonloppuna kivuista, jotka osoittautuivat lopulta umpilisäkkeen tulehdukseksi.
– Kipuja oli koko viikonlopun, mutta luulin aluksi, että kyseessä on vain lihassärkyä harjoittelusta. Yritin mennä hetkeksi makuulle, mutta kipu oikealla puolella vatsaa vain paheni ja tajusin, että kyseessä saattaa olla umpilisäke, Zaborsky toteaa.
Laituri hakeutui iltamyöhään ensiapuun, jossa pikaisten tutkimusten tie vei hetken kuluttua leikkauspöydälle.
Zaborsky on päässyt jälleen pikkuhiljaa aloittamaan kevyen harjoittelun.
– Pyöräilen ja teen erilaisia harjoitteita kuntopallolla ja omalla kehonpainolla. Muutaman päivän kuluttua ajattelin kokeilla rullaluistelua ja harjoittelua käsipainoilla, taituri toteaa.
Zaborsky kertoo valmistautuvansa tulevaan sesonkiin vielä pitkään kotimaassaan.
– Sain seuraltani tiedon, että minun pitäisi ilmoittautua Suomessa 3.elokuuta, siihen asti valmistaudun Slovakiassa, Zaborsky toteaa.
Liigassa SaiPan lisäksi Ässiä, HIFK:ta ja Tapparaa edustanut Zaborsky summasi päättyneellä kaudella lappeenrantalaisryhmän väreissä 53 ottelussa 41 (19+22) tehopistettä.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan