Liigaveskari ei säästele sanoissaan: Syyttää joukkuekavereitaan luovuttamisesta – ”Se oli itselleni täysin uusi kokemus”
Kuva: Juha Tamminen
Sport-maalilla päättyneellä kaudella torjunut Stefan Stéen on muistellut värikästä sesonkiaan ruotsalaissivusto Hockeysverige.se:lle, eikä 27-vuotias veskari säästele sanoissaan.
Liigan jumbojoukkueessa pelaaminen ei vaikuta olleen herkkua, monestakaan syystä.
– Oli pitkään raskasta, kun jouduin viettämään runsaasti aikaa yksin. Olin ainoa ruotsalainen (joukkueessa) ja tuleva vaimoni oli kotona Ruotsissa, Stéen kuvailee ja jatkaa:
– Hitto tämä kuulostaa ihan kuin olisin pelannut Pohjois-Amerikassa kahdeksan tunnin aikaeron päässä. Eihän se tietenkään niin ollut, mutta oli raskasta olla erossa (puolisosta).
Elämä kaukalossa ei sekään ollut helppoa.
– Aloitin ihan hyvin, mutta sitten menimme paniikkiin ja hävisimme useita otteluita. Ollakseni rehellinen, syksy oli melkoista kaaosta. Kului varmaan 15 peliä, ettei yksikään pelaaja ollut tasollaan, Stéen muistelee.
Marraskuussa Sport vaihtoi päävalmentajaa, kun Ari-Pekka Pajuluoma sai tehdä tilaa Risto Dufvalle ja ryhmään saatiin pientä piristystä. Kaikki oli kauden pelastamisen kannalta kuitenkin myöhäistä.
– Kuten tiedetään, Liiga on suljettu, eikä sarjan viimeisinä olevilla ole lopulta enää mitään mistä pelata, Stéen toteaa.
Veskari kertoo myös huomanneensa, ettei kaikkia pelaajia enää homma kiinnostanut.
– Valitettavasti monet joukkueessa alkoivat jo aikaisessa vaiheessa miettiä enemmän seuraavaa kautta sen sijaan, että olisivat eläneet siinä hetkessä. Se oli itselleni täysin uusi kokemus, Stéen paljastaa.
Lopputuloksena oli heikko kausi niin Sportille kuin vahdille henkilökohtaisestikin. Stéen nappasi kiekot kiinni 23 ottelussa heikolla torjuntaprosentilla 88,6.
Stéen harjoittelee tällä hetkellä kotimaassaan. Tulevan kauden joukkue on vielä hämärän peitossa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos