Lähde: Näin KHL-kausi on pääsemässä vauhtiin – Jokerien konferenssi kokemassa pienen muutoksen
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov kertoi venäläiselle Tassille, että sarjan kausi alkaa heti syyskuun alussa. Sen alkuun on siis enää vajaat neljä kuukautta. Isoin muutos puolestaan koskee konferenssijakoa Admiral Vladivostokin jäädessä pois kokonaan.
Kun koronaviruksen aiheuttamat taloushuolet kaatoivat kaukana Itä-Venäjällä vaikuttaneen seuran, muuttuvat konferenssit. Morozov kertoi, että Jokerien läntisestä konferenssista itään lähtee yksi porukka.
Jokerien konferenssissa olisi siis enää vain 11 joukkuetta ja idässä normaalit 12. Mietintää aiheuttaa sekin, jos Venäjän rajat pysyvät kiinni pidempään. Kuten tiedetään, on KHL monikansallinen sarja, jossa on joukkueita Venäjän ja Suomen lisäksi Latviasta, Valko-Venäjältä, Kazakstanista ja Kiinasta.
Kesken jääneellä tynkäkaudella jokainen joukkue pelasi runkosarjassa 62 ottelua. Nyt määrä pysynee samassa tai ainakin tutussa suunnassa.
– Semmoinen 60-62 peliä olisi ihannemäärä. Se sopii yhteistyökumppaneille ja faneille, jotka näkisivät maksimissaan noin 31 joukkueensa kotiottelua.
Jokerit sijoittui päättyneellä kaudella läntisessä konferenssissa kolmanneksi ja sarjan päätösrankigissa sijoille 1-8.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Tero Lehterä kuittaili iltapäivälehtien vihjailulle noroviruksen alkuperästä: ”Oma arvioni oli vielä ufompi”
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- NHL-tähtipuolustaja telottiin kammotaklauksella – olympialaiset vaarasssa? ”Brutaalia”
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!