Lukolle hurja kiinnitys – hankki nuorten maailmanmestarin: ”Potentiaali todella korkealla”
Kuva: Ilari Isotalo
Rauman Lukko vahvistuu ensi kaudella nuorten MM-kultaa voittaneella puolustaja Vili Saarijärvellä.
23-vuotias Saarijärvi siirtyy Pohjois-Amerikasta Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Kärpät-kasvatti kiekkoili päättyneellä kaudella AHL-joukkue Grand Rapid Griffinsissä sekä Tucson Roadrunnersissa.
– Meidän nuoret erinomaiset hyökkäysorientoituneet puolustajat Ville Heinola ja Tarmo Reunanen lähtevät kohti Amerikan valloitusta ja heidän mukanaan lähtee paljon nuoruuden intoa sekä todellista kiekollista talenttia. Pohdimme mistä saisimme samanlaista talenttia tänne ja onneksemme Vili Saarijärven nimi tuli esille. Saimme hänet meille kaikkien tapahtumien jälkeen, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.
– Vilin potentiaali on todella korkealla. Hän on yrittänyt saada NHL-ovea auki, mutta vielä se ei ole ihan auennut. Tavallaan nyt Amerikan valloitukseen hänelle aikalisä ja meille pelaamaan. Yhteinen tavoitetila on selvä. Kaksi huippukautta Rauman Lukon paidassa ja toivon mukaan hän saa sitten uuden mahdollisuuden NHL:ssa.
Saarijärvi on kiekkoillut Pohjois-Amerikassa syksystä 2014 alkaen.
"Rehellisesti on sanottava, että odotuksissa on hänen olevan liigatasolla kärkipuolustajia."
- urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
raumanlukko.fi/uutiset/odotuk…
#Lukko #liiga #JokaPäivä
- urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
#Lukko #liiga #JokaPäivä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
