Jatkoaika: Näin Tomek Valtonen kommentoi tuoreita KHL-huhuja – tarjolla myös maajoukkuepesti

Päävalmentaja Tomek Valtonen neuvottelee tällä hetkellä mielenkiintoisesta pestistä, joka koskisi seura- ja maajoukkuevalmentamista.
Suomalaisluotsi on yhdistetty huhuissa KHL-seura Barys Nur-Sultaniin, jonka päävalmentaja on toiminut normaalisti myös Kazakstanin maajoukkueen luotsina.
Valtonen kertoo, että kiinnostusta löytyy.
– Minulla ei tällä hetkellä ole sopimusta, joten totta kai työt kiinnostaa. Juurikaan enempää en pysty kommentoimaan. Kaikki mahdollisuudet kiinnostavat, mutta mitään varmaa ei ole, kommentoi Valtonen Jatkoajalle.
– Totta kai myös Kazakstanin maajoukkueen valmentaminen kiinnostaa. Sehän olisi iso juttu. Olen ollut kaksi vuotta Puolan mukana, ja se on ollut todella hauskaa. Siellä on saatu hyviä asioita aikaan. Maajoukkuevalmentaminen on ollut minulle mieluisaa, mutta en pysty senkään osalta kommentoimaan tämän enempää, Valtonen kertoo.
Kuluneella kaudella suomalaisvalmentaja nähtiin Puolan maajoukkueen lisäksi ruotsalaisen Mora IK:n penkin takana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!