MM-KISAVISA: Hurjaa ja erikoista kiekkohistoriaa kääpiömaata vastaan – Leijonien maalivahti ohitti NHL:n ykkösvarauksen!

Vastaukset edellisen sivun kysymyksiin.

1: Toni Rajala teki toisen erän avausminuutilla Suomen 1–0-maalin, joka jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Kyseessä oli siis Leijonien ensimmäinen voitto Iso-Britanniasta MM-kisoissa.

2: Rajala, Joel Kiviranta (kuvassa alla) ja Kristian Kuusela. Kiviranta teki toisessa erässä Suomen kolmannen maalin ja Kuusela pääsi viimeistelemään ensimmäisen MM-kisaosumansa (4–0) tyhjään maaliin.

3: Juhani Tyrväinen, Henri Jokiharju ja – maalivahti Jussi Olkinuora! Olkinuora sai toisen syöttöpisteen Rajalan 1–0-maaliin, Tyrväinen syötti Atte Ohtamaan 2–0-osuman ja Jokiharju alusti näyttävästi Mikko Lehtosen viimeistelemän 5–0-maalin.

4: Atte Ohtamaa. Jykevä puolustaja osui vuoden 2016 kisoissa Unkaria vastaan ja nyt siis Iso-Britanniaa vastaan.

5: Uskomatonta mutta totta: Yhdysvaltain kohulupaus Jack Hughes ei ollut saanut tähän mennessä yhtään tehopistettä, vaikka joukkue oli tehnyt neljässä ottelussa 17 maalia. Niinpä Toni Rajalan maaliin toisen syöttöpisteen saanut Leijonien maalivahti Jussi Olkinuora oli Hughesin edellä pistepörssissä. Kesällä 2019 New Jersey Devils varasi Hughesin NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. New York Rangersin toisena varaama Kaapo Kakko oli tähän mennessä tehnyt kisoissa kuusi maalia.

Extra: Koska Suomen joukkueessa oli peräti 18 MM-kisojen ensikertalaista, oli luonnollista, että moni Leijonien pelaajista myös teki ensimmäisen MM-kisamaalinsa. Tapana on, että joukkueen kapteeni tai joku muu poimii talteen kiekon, jolla joku pelaaja on tuon historiallisen maalin viimeistellyt. Niinpä Marko Anttila sai olla vähän väliä hakemassa muistokiekkoja maalin perukoilta tai tuomareilta.

– ”Stretsi” (Anttila) kävi melkein joka pelissä hakemassa ripakopallisen kiekkoja talteen. Tuomaritkin taisivat katsella, että mitä nämä suomalaiset touhuavat; yrittävätkö ne viedä täältä kiekkoja kotiin, itsekin yhden matkamuiston saanut Kristian Kuusela naureskelee kirjassa Kultaleijonien Tarina 2019.

Mitä ikävää tapahtui ottelussa Iso-Britanniaa vastaan, ketä entistä pelaajalegendaa joukkueenjohtaja Mika Kortelainen ehdotti ratkaisuksi Suomen sentteripulaan, kuka oli haka Leijonien harjoitusten rankkarikisoissa, ja paljon muita kiinnostavia yksityiskohtia Leijonien kultajuhliin päättyneeltä taipaleelta selviää kirjasta Kultaleijonien Tarina 2019.

Kirjan hinta postikuluineen on MM-kisojen aikana vain 20 euroa. Voit tilata 328-sivuisen kirjan tästä linkistä. Lisää tuote ostoskoriin ja kirjoita tilausvaiheessa kampanjakoodi-kenttään sana ”kultaleijonat”, niin hinta putoaa 20 euroon.

Leijonat.com järjestää MM-kisavisan viime kevään kisoihin liittyen joka päivä toukokuun 24. päivään asti. Tuona päivänä piti pelata tämän kevään MM-finaali.