Leijonien kevään 2019 MM-kultajoukkueen puolustaja Petteri Lindbohm on toistaiseksi ilman seuraa tulevalle kaudelle.

Kaksi viimeistä kautta pakkijärkäle on pelannut Sveitsin pääsarja NLA:n Lausanne HC:n riveissä, mutta joukkue tiedotti jo aiemmin, ettei Lindbohm jatka ryhmässä enää tulevalla sesongilla.

Suomalaispakki herättää edelleen kiinnostusta käkikellomaassa, sillä Lausannen kilpailijaseura Biel-Bennen urheilujohtaja Martin Steinegger kertoo paikalliselle Journal du Juralle käyneensä keskusteluja Lindbohmin agentin kanssa.

– Kyllä, hän on kiinnostava tapaus, mutta olin yhteydessä agenttiin lähinnä koska halusin keskustella myös muista hänen edustamistaan pelaajista, Steinegger toppuuttelee.

Steinegger kertoo etsivänsä joukkueeseen vielä yhtä hyökkääjää ja puolustajaa, mutta koronaviruspandemia vaikeuttaa tekemästä vielä ratkaisuja suuntaan tai toiseen.

Lindbohmilla on allaan mainio kausi. Tunnollinen oman pään luuta pelasi päättyneellä kaudella 50 ottelua summaten niissä ammattilaisuransa yhden kauden ennätystehot 8+15=23.