Liigan nuorin päätuomari muistelee kokemuksiaan ulkomailta: ”Pommi-iskuja ja muuta levottomuutta”
Liigan tämän hetken nuorin päätuomari on 30-vuotias Joonas Kova.
Iästään huolimatta Kova on jo kokenut viheltäjä. Viimeisimmällä, koronaviruspandemian vuoksi kesken jääneellä kaudella runkosarjapelejä kertyi jo 56 ja tulevalla sesongilla voi rikkoutua jo 300 pelin rajapyykki.
– En ole ikinä ollut numeroiden perään. Senhän tuo kertoo, että monta kertaa olen jäällä ollut. Jokainen peli on oma, erityinen kokemuksensa, Kova toteaa Liigan nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Nuoren oikeudenjakajan ura on edennyt nopeasti.
Kova meni tuomarikurssille jo 16-vuotiaana ja aloitti harrastesarjojen peleistä nousten pikku hiljaa ylöspäin.
– Mestiksessä ehdin viheltää pari kautta. Sitten kauniina kesäpäivänä 2014 silloinen erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä soitti ja kertoi, että minulle on kaavailtu paikkaa Liigan erotuomariryhmässä, ja että olisinko kiinnostunut. Totta kai olin, ja siitä se sitten lähti, Kova muistelee.
Kova debytoi Liigassa vain 24-vuotiaana syyskuussa 2014. Pelicansin ja Ässien välisessä ottelussa tuomariparina oli Mikko Kaukokari.
Ensimmäinen peli ei ollut sieltä helpoimmasta päästä, sillä vastaan tuli heti eräs uusi tilanne.
– Sääntökirjaan oli tullut uutena sääntönä jalkapyyhkäisy. Eiköhän sitten tässä ensimmäisessä pelissäni tullut vastaan ensimmäinen tapaus. Vili Sopaselle jouduimme antamaan viisiminuuttisen ja ulosajon. Tapaus oli selvä, sillä meillä molemmilla nousi tilanteessa käsi ylös. Mikko sitten sanoi, että hän hoitaa tämän kokeneempana ja otti tilanteesta tulleen paskamyrskyn vastaan, Kova muistelee.
Oululainen Kova on päässyt hankkimaan myös kansainvälistä kokemusta esimerkiksi IIHF:n tuomarinvaihto-ohjelman kautta viheltäen kahtena vuonna Slovakian ja Tshekin sarjoissa.
Vaihtopelien ja CHL:n lisäksi kokemusta on kertynyt myös arvoturnauksista. Kova vihelsi muun muassa U18-ikäluokan MM-kisoissa vuosi sitten. Erikoisimmat muistot liittyvät kuitenkin III divisioonan MM-kisoihin Turkin Istanbulissa 2016.
– Sieltä olisi kyllä paljon tarinoita kerrottavana. Kaikissa muissa kuin Turkin peleissä oli joku meistä normituomareista maalituomarina. Turkin peleissä maalituomarit olivat jostain muodostelmaluistelujoukkueesta. Turnaukseen uusitut verkot eivät kuitenkaan toimineet ja kiekot menivät verkoista läpi. Maaleja jäi viheltämättä tai niitä tehtiin verkon väärältä puolelta, Kova muistelee.
– Istanbulissa oli silloin aika rauhatonta, oli pommi-iskuja ja muuta levottomuutta. Tuomarikin tuotiin ja vietiin hallille poliisisaattueessa, Kova muistelee.
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa