IL: Puolustajalegenda Kimmo Timonen huolissaan NHL:n uskaliaasta paluusuunnitelmasta – näkee kaksi suurta riskiä
Kuva: Getty Images
Entinen NHL:n huippupuolustaja Kimmo Timonen näkee sarjan paluussa koronaviruspandemian vallitessa suuria uhkia. Maaliskuusta lähtien tauolla ollut Liiga vahvisti aiemmin vievänsä kauden loppuun 24 joukkueen pudotuspeliformaatissa.
Ottelut pelattaisiin kahdessa vielä nimeämättömässä kaupungissa. Runkosarjaa ei tulla enää pelaamaan loppuun.
NHL-komissaari Gary Bettman on toivonut, että kautta päästäisiin jatkamaan elokuun alussa.
Timonen pelkää, että NHL:n päätöksellä on riskinsä.
– Pelkään että tulee semmoisia loukkaantumisia, mitä normaalisti ei tule. Polvet, alavatsalihakset ja nivuset eivät 2–3 viikossa totukaan siihen, että ruvetaan pelejä pelaamaan. Se kantautuu sitten seuraavaan vuoteen, leijonaikoni kommentoi Iltalehdelle.
– Ymmärrän että raha painaa vaakakupissa aika paljon, mutta samalla kyllä leikitään pelaajien terveydellä.
Timonen mainitsee myös ongelman pelaajien työviisumeissa. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tällä hetkellä kieltänyt maahanmuuton.
– Miten niiden uudelleen saaminen onnistuu tämmöisenä aikana, kun kaikki on kiinni, jotta kanadalaiset ja eurooppalaiset pääsevät tähän maahan töihin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”

- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”