Ensimmäinen ammattilaiskiekkoilija tuli kaapista ulos – vastaanotto oli täysi shokki

Britannian pääsarjassa pelaava englantilainen Zach Sullivan tuli tiedettävästi ensimmäisenä ammattilaiskiekkoilijana kaapista ulos. Hän kertoi viisi kuukautta sitten Twitterissä olevansa biseksuaali.
Päätös asiasta tiedottamisesta syntyi pitkien sisäisten kamppailujen jälkeen. Lopulta Sullivan kirjoitti tekstin valmiiksi parhaan ystävänsä avustuksella. Hän kertoi joukkuekavereilleen etukäteen ja ilmoitti samalla, että twiittaisi asiasta seuraavana päivänä. Asiasta olisi ollut helpompi puhua, jos joku muu olisi tullut aiemmin kaapista. Sullivan toivoo nyt olevansa roolimalli muille.
Jääkiekkopiirejä pidetään vanhoillisina ja maskuliinisina, joten Sullivan pelkäsi saamaansa vastaanottoa.
– Heräsin kymmeneltä ja painoin ”lähetä”. Cam Critchlow, yksi kämppiksistäni käveli huoneeseen hetkeä myöhemmin. Hän kysyi, kuinka voin. Sanoin, että tarvitsen halauksen. Hän halasi minua ja asia oli loppuun käsitelty, Sullivan kertoo.
– Koko jutusta on tullut nettisensaatio. En odottanut sellaista vastaanottoa, mutta se on mielestäni positiivinen asia. Kiekkoa pidetään vanhojen poikien kerhona ja lajia pidetään suvaitsemattomana. Minun saamani vastauksen perusteella se ei pidä paikkaansa, se ei ole ollenkaan totta. Minulle tuntemattomat pelaajat tulivat kertomaan, että he ovat ylpeitä minusta ja siitä mitä olen tehnyt. Se oli shokki.
Sullivan on kiekkoillut lähes koko ammattilaisuransa brittiläisessä EIHL:ssä. Puolustaja keräsi viime kaudella tehot 1+1=2.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”