KooKoolla verkot vesillä: Tarjoaa kaikille mahdollisuuden päästä omistajaksi – tällaiset ovat ehdot

Päättyneellä kaudella hienosti Liigan runkosarjassa viidenneksi sijoittunut KooKoo haluaa edelleen kasvaa ja kehittyä.
Liiga-joukkue muistuttaa nettisivullaan KooKoo Hockey Oy:n parhaillaan menossa olevasta osakeannista, jossa yhtiön osakepääomaa korotetaan tarjoamalla merkittäväksi enintään 400 000 euron arvosta 200 euron hintaisia uusia osakkeita.
KooKoon nykyiset omistajat saivat tehdä ennakkomerkintöjä 30.huhtikuuta asti ja jäljelle jäävä osuus tarjotaan vastaavin ehdoin sekä nykyisten osakkeenomistajien, että uusien merkitsijätahojen merkittäväksi.
Ennakkomerkintöjä tehtiin kaikkiaan 815 kappaletta, eli 163 000 euron arvosta.
KooKoo muistuttaa nettisivullaan urheiluliiketoiminnan haasteellisuudesta Suomessa ja korostaa, ettei sijoittamalla alalla olevaan yhtiöön kannata odottaa taloudellista tuottoa.
– Sijoitus on nähtävä yhtenä mahdollistajana kymenlaaksolaisen Liiga-kiekon kehittämiseksi, seuran nettisivulla todetaan.
Vuonna 2014 perustettu yhtiö on tehnyt kuuden ensimmäisen tilikautensa aikana viidesti voitollisen ja vain kerran tappiollisen tilinpäätöksen. Yhtiöllä on ennen 31.elokuuta asti käynnissä olevaa osakeantia 39 eri omistajaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!