Leijonien ex-tähti paljastaa podcastissa: ”Kieltäydyin NHL-sopimuksesta kaksi tai kolme kertaa”

Suomea useaan otteeseen arvokisoissa edustanut Christian Ruuttu teki mittavan pelaajauran NHL:ssä.
Viime vuosina Los Angeles Kingsin pelaajatarkkailijana toiminut ex-hyökkääjä varattiin Buffalo Sabresiin vuonna 1983. NHL-uransa mies aloitti kolme vuotta myöhemmin.
Ruuttu muisteli varaamistaan Suplassa julkaistussa Stanley Cup Classics -podcastissa.
– Ei ole muuta muistoa kuin se, että sain tiedon noin puoli vuotta myöhemmin, että minut on varattu. Voi olla, että se heittää kuukaudella suuntaan tai toiseen. Tietoa ei hirveästi ollut. Sopimustarjous tuli postissa NHL:n paketissa. En muista, tuliko se jo sinä kesänä, mutta pitkälle talveen kesti, että tiesin, että minut oli varattu, Ruuttu kertoi.
Kyseiseen aikaan suomalaissentteri kiekkoili Liigassa Ässien riveissä. NHL ei ollut vielä tuolloin nuorella miehellä mielessä.
– NHL ei ollut suunnitelmissani. Minunhan piti mennä yliopistoon USA:n vuoteni jälkeen, tulla Suomeen, kirjoittaa ylioppilaaksi ja piti lähteä USA:han. Emme tienneet, kun meillä ei ollut agentteja, että jos pelaan liigassa, en voi mennä yliopistoon. Tavallaan Harvardin unelmani jäivät, kun hyppäsin ensimmäisen kerran liigapeleihin ja tein ensimmäisen sopimukseni Ässien kanssa.
– Siitä jatko oli se, että tarkoituksena oli aloittaa opiskelut Kauppakorkeakoulussa, mikä taas vei minut Helsinkiin (kesällä 1985). Yritin päästä Handelshögskolaniin. Tein NHL-sopimuksen päivää ennen kuin tein sopimuksen IFK:n kanssa. Sopimuksessa luki, että minun pitää mennä heti IFK:n kauden jälkeen Buffaloon pudotuspeleihin, jolloin (vuoden 1986) MM-kisat olisivat jääneet väliin. Tein tavallaan NHL-sopimuksen vuotta aikaisemmin kuin mitä normaalisti tehtiin.
Loppujen lopuksi Ruuttu teki NHL-debyyttinsä vasta syksyllä 1986.
– He halusivat minut 1984, mutta kieltäydyin kaksi tai kolme kertaa. Kun olin kieltäytynyt perjantaina NHL-sopimuksesta, niin Don Baizley lensi Suomeen maanantaina ja ilmoitti, että sopimus tehdään, mutta se piti tehdä nyt ja että sitoudun menemään seuraavana vuonna. Scotty Bowman ilmoitti, että hän tulee henkilökohtaisesti olemaan vastuussa siitä, etten koskaan pelaa NHL:ssä, koska kieltäydyin, Ruuttu muistelee.
NHL-kausi 2020-2021 jatkuu jälleen elokuun 1. päivä. Ottelut ovat katsottavissa Viasatilla ja Viaplaylla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Kärpiltä jättikaappaus Liiga-mestari KalPasta!
- Sopimus purkissa – Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta