TPS:lle vahvistus SHL:n suurseurasta: ”Haluan ottaa ison roolin”
TPS tiedotti maanantaina solmineensa yksivuotisen sopimuksen puolustaja Johan Ivarssonin kanssa.
25-vuotias ruotsalainen pelasi viime kaudella SHL:n suurseuran Färjestadin riveissä. 188-senttinen puolustaja kirjasi viime kaudella SHL:ssä 43 ottelussa tehot 0+7.
TPS:n tiedote:
Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa. 25-vuotias Ivarsson siirtyy TPS:ään Ruotsin SHL:n Färjestadista, jossa hän on pelannut viimeiset kaksi ja puoli kautta. Kaikkiaan Ivarsson on pelannut urallaan 174 ottelua Ruotsin pääsarjassa. TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio ei peittele tyytyväisyyttään Ivarssonin kiinnittämisestä turkulaisjoukkueen takalinjoille. 188-senttiselle ja 88-kiloiselle ruotsalaiselle on kaavailtu isännän roolia TPS-puolustukseen. – Ivarsson on erittäin hyvin luisteleva, isokokoinen ja fyysiseen peliin kykenevä puolustaja. Uskomme hänen ottavan seuraavan askeleen urallaan Turussa ja sitä kautta ison roolin meidän pakistossa, linjaa Kallio. Vasemmalta ampuva ruotsalainen on tulevaisuutensa suhteen samoilla linjoilla Kallion näkemysten kanssa. – Edessä odottaa hieno haaste ja mahdollisuus, niin TPS:n joukkueelle kuin henkilökohtaisesta näkökulmastakin. Haluan ottaa ison roolin TPS:n takalinjoilla ja odotan kauden alkua todella innostuneissa tunnelmissa, naulaa maanantaina Turkuun saapuva Ivarsson.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto