Loukkaantuminen jäi taakse – NHL:n suomalaispakki pääsemässä puolen vuoden tauon jälkeen vihdoin tositoimiin: ”Olen valmis”

Loukkaantumisista viime aikoina turhan paljon kärsinyt Sami Vatanen pelannee pian ensimmäisen ottelunsa uudessa joukkueessaan Carolina Hurricanesissa. Jyväskyläläispakki on luutinut taalaliigan pelissä edellisen kerran liki puoli vuotta sitten helmikuun alussa, jolloin hän edusti vielä New Jersey Devilsiä.
– Nyt olen valmis. Tunnen olevani sataprosenttisesti terve, enkä kanna lainkaan huolta pelikunnostani. Toki ottaa oman aikansa päästä pelivauhtiin, mutta meillä on vielä hyvin aikaa ennen kuin ottelut alkavat. Olen siihen mennessä valmis, Vatanen luettelee NHL:n suomenkielisillä sivuilla.
Vatanen kaupattiin kesän 2012 Stanley Cup -loppuottelija Devilsistä Hurricanesiin 24. helmikuuta, jolloin pelaaja oli loukkaanteiden listoilla. Jalkavamma on nyt taakse jäänyttä elämää, jonka myötä vastuuta on luvassa pian – olkoonkin, että ykköspakki Dougie Hamilton on kunnossa.
– Nyt meidän on löydettävä Vataselle jokin toinen rooli. Hän on lahjakas pelaaja ja etevä etenkin ylivoimalla, mutta asioita ei opita hetkessä. Emme voi odottaa viittä ottelua ja katsoa, toimiiko ylivoima Vatasen kanssa, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour pyörittelee.
Suomenmestari ja olympialaisten pronssimitalisti Vatanen iski Devilsissä tämän kauden 47 pelissä tehot 5+18=23 (-12). Suomalainen on näyttöjä ylivoimalla antanut, sillä syntyneistä pinnoista lähes puolet (1+9=10) syntyi nimenomaan ylivoimalla.
Vataselle kävi seurasiirrossa onni, sillä umpisurkean Devilsin kausi loppui runkosarjaan. Hurricanes puolestaan eteni pudotuspelien niin sanotulle karsintakierrokselle, jossa se mittelee paikasta 16 parhaan joukkoon Kaapo Kakon ja kumppanien NY Rangersia vastaan.
LUE SUNNUNTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä