NHL-kausi jatkumassa poikkeusoloissa – Tuukka Raskilta erikoinen kommentti: ”Maalivahdit ovat niin yksinäisiä, ettei meillä ole vihollisia, joten…”

NHL-kausi jatkuu ilman takapakkia elokuun alussa 24 joukkueen pudotuspeleillä siten, että itäisen konferenssin joukkueet pelaavat ottelut Torontossa ja lännen porukat Edmontonissa.
Kokenut Stanley Cup -voittaja Tuukka Rask ei tästä stressaannu. Keskitetysti pelaaminen tarkoittaa sitä, että joukkueet esimerkiksi majoittuvat hyvin pitkälti samoilla alueilla.
– En näe siinä mitään eroa normaaliin hotellielämään. Maalivahdit ovat niin yksinäisiä, ettei meillä ole vihollisia, joten asuminen samassa hotellissa vastustajien kanssa ei kosketa minua henkilökohtaisesti. Jotkut joukkuekaverini saattavat ajatella toisin, Rask virnuilee NHL:n suomenkielisellä sivustolla.
Yhtä kaikki, taalaliigassa ollaan uuden edessä. Mestari tulee ratkeamaan täysin poikkeukselliseen aikaan poikkeuksellisella tavalla.
– Tiedostan, että olosuhteet eivät ole normaalit. Kaikilla joukkueilla on kuitenkin oma kerros käytössään, joten tuskin olemme paljon tekemisissä muiden joukkueiden kanssa, Rask viittaa asumisoloihin.
Maajoukkuemiehille edessä oleva tilanne on tuttuakin tutumpi.
– Samanlainen tilanne voi olla World Cupissa tai olympialaisissa. Totta kai joukkueet saattavat olla tekemisissä normaalia enemmän, mutta ei siitä ole tullut ongelmia aiemminkaan.
– Tuskin kukaan tulee pelaamaan pöytätennistä juuri sillä hetkellä vastassa olevan joukkueen pelaajien kanssa, savonlinnalainen veistelee.
LUE MYÖS:
Tuukka Raskin NHL-arjessa iso muutos – sai nyt suuren kunnianosoituksen: ”Yhdistelmä toimii”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen