Ville Niemisellä heti haasteita Ruotsissa: Kokenut NHL-puolustaja lähtökuopissa?

Ville Nieminen aloittaa vielä toistaiseksi lyhyen päävalmentajauransa ensimmäisen ulkomaanpestin Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan MoDon vastuuluotsina.
Ensimmäisenä tehtävänä saattaa olla edessä uuden kapteenin nimeäminen, sillä ryhmän kipparina viimeiset pari kautta toimineen entisen NHL-puolustaja Tobias Enströmin jatkaminen on tällä hetkellä hämärän peitossa.
MoDon urheilujohtaja Fredrik Glader on 35-vuotiaan konkarin tulevaisuudesta vähäsanainen.
– Asian suhteen ei ole paljonkaan uutta kerrottava. Meillä on kuitenkin hyvä keskusteluyhteys ”Tobben” kanssa, Glader toteaa Expressenille.
Urheilupomon mukaan mitään takarajaa jatkopäätökselle ei ole asetettu, varsinkin kun koko sarjan alkamisajankohta on vielä mysteeri.
Enström palasi kasvattajaseuraansa syksyllä 2018 pelattuaan sitä ennen peräti 11 kautta NHL:ssä. Winnipeg Jetsin ja sen edeltäjän Atlanta Thrashersin riveissä pelatuissa 719 ottelussa syntyi puolustajalle komeat tehot 54+254=308.
Viime kaudella Enströmin saldo oli vanhoihin meriitteihin nähden melko vaatimaton, kun 43 ottelussa syntyi vain 12 (0+12) tehopistettä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Järisyttävä kaappaus – Leijonien MM-hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Carolina jysäytti hurjan tähtihankinnan – tässä Sebastian Ahon uusi tutkapari?
- Liigan pistekuningas vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Liiga-seuran tehomies vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!