Mikä mies on Ruotsin ja eksoottisen Serbian passin TPS-vahvistus? ”Tekisi surutta mieli käyttää sanaa järkäle”
TPS jatkoi jälleen maanantaina tiedottamista uusista hankinnoista. Joukkue kertoi kotisivuillaan, että turkulaisten uusin vahvistus on 28-vuotias kahden passin Alen Bibic.
– Kyseessä on isokokoinen ja fyysinen puolustaja, jonka vahvuudet ovat nimenomaan puolustuspelissä. Bibic tuo meille aikaisemmin hankitun Oliver Bohmin tapaan rutiinia, osaamista sekä turvaa omalle maalinedustalle, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio avasi seuran kotisivujen tiedotteessa.
Pelaaja on melkoinen mörssäri, sillä varressa on pituutta 195 senttiä ja painoa 101 kiloa.
– Kun aikaisemmin hankitun ruotsalaispuolustaja Johan Ivarssonin kohdalla puhuttiin isännästä, niin Bibicin kohdalla tekisi surutta mieli käyttää sanaa järkäle. Uskon, että Bibic on tärkeä palanen meidän ensi kauden joukkuetta.
Jääkiekkoon vähintäänkin eksoottisessa Serbiassa syntynyt Serbian ja Ruotsin passin peluri pelasi viime kaudella monikansallisessa EBEL-liigassa edusten itävaltalaista Villacheria. Hän tehtaili 21 pelissä tehot 0+3=3 (+5).
– Keskusteltuani Tomi Kallion sekä usean muun TPS:ään liittyvän ihmisen kanssa, vakuutuin täysin siitä, että haluan mukaan tähän projektiin. Olen vakuuttunut, että meillä on edessämme jotain hyvää. Kyseessä on iso seura, jonka kannattajille minä haluan tarjota mahdollisimman paljon positiivisia tunteita.
Viime vuosina Liigassa terävimmän kärjen taakse jäänyt TPS on vahvistunut aiemmin kesällä lupaavilla nimillä. Joukkueen uusia hankintoja ovat muun muassa KHL:stä tullut maalivahti Andrei Karejev ja OHL:stä tullut puolustajalupaus Ruben Rafkin. Rapakon takaa saapuivat hyökkääjät Ruslan Ishakov ja Josh Kestner sekä Saksan DEL-liigasta Austin Ortega, Tapparasta tuli Juhani Jasu.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liiga-seuran hyökkääjä vaihtaa joukkuetta – solmi lainasopimuksen
- Raimo Helmisen ensi kauden työpaikka selvillä
- Kovat tienestit! Tässä on Liigan viime kauden palkkakuningas
- Näin paljon Jukka Jalonen tienasi viime vuonna
- Näin paljon Raimo Helminen tienasi viime vuonna
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- Hurjia summia! Näin paljon Vaasan Sportin ulkomaalaistähdet tienasivat
- Näin paljon Antti Pennanen tienasi viime vuonna
- Miro Heiskanen sivusi NHL-ennätystä! Dallasin suomalaiset taas hirmuiskussa
- Nyt se on varmaa! Kanadalaistaituri siirtyy Liigaan: ”Luova ja älykäs keskushyökkääjä”
- Toimittaja: Maalitykki lähtee Jokereista!
- IL: Timo Jutilan aitio suljetaan – latasi suorat sanat
- Mestis-seura jysäytti kovan hankinnan: Liigasta tuttu puolustaja haaviin!
- Pelicans sai surkeita uutisia
- Lähtöpassit – Liiga-mestarin sopimus purettiin Ruotsissa!
- Leevi Selänne: uusi joukkue!
- Jokerien ex-supertähti hylkäsi sopimustarjouksen – maisema vaihtuu!
- HS: Jere Karalahden tapauksesta uutta tietoa
- Miro Heiskanen teki historiallisen tempun NHL:ssä – tätä ei ole nähty 18 vuoteen!
- Leijonat-tähti nolattiin NHL:ssä