HIFK-hyökkääjä sai lähteä yllättäen – miksi vastuuta ei enää irronnut? ”Niin, en mä tiedä, jos valmentaja ei ole tyytyväinen…”

Taiturimainen Iikka Kangasniemi oli viime kaudella otsikoissa hieman yllättävässä valossa: Oululaislähtöinen pelaaja ei meinannut saada vastuuta HIFK:ssa, ja pelimäärä jäi 59-60 ottelua käsittäneessä runkosarjassa lopulta 31:een. Pelaaja siirtyi loppukaudeksi Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Allsvenskaniin.
Kangasniemi kertoo nyt Pelicansin kotisivujen haastattelussa peliajan tippumisen syistä varsin mystiseen sävyyn:
– Niin, en mä tiedä, jos valmentaja ei ole tyytyväinen yksilön pelaamiseen, niin sitten ei pääse pelaamaan. Ei kai siinä sen erikoisempaa.
MODOssa Kangasniemi pelasi kymmenen runkosarjan ottelua pistein 2+3=5 (+1), kaksi nousukarsintaottelua toivat tehot 0+1=1 (0).
– Se oli hauska kokemus kaiken kaikkiaan. Tykkäsin pelata siellä. Nousukarsinta ehti juuri alkaa ja sitten pelit loppuivatkin. Peli oli paljon offensiivisempaa kuin Suomessa. Siellä ei peruuteltu ollenkaan, vaan koko ajan luisteltiin etuperin ja mentiin päälle. Ei ollut niin taktista kuin täällä (Suomessa).
Kuten todettua, suuren ja mahtavan HIFK:n Kangasniemi oli otsikoissa paljon – pienestä vastuusta huolimatta.
– En itse seuraa uutisia. Ihan samoja haastatteluja sielläkin annetaan. Turha niistä on sen enempää ottaa paineita.
Nyt taiturimainen väkkärä palaa Lahteen ja paikalliseen Pelicansiin.
– Varmaan kahdeksan kiloa on tullut lisää painoa siitä, kun täältä lähdin, kauden 2017-18 päätteeksi mastokaupungista lähtenyt pelaaja hymähtää.
– Erityisesti fyysisellä puolella tuli kehitystä näiden kahden vuoden aikana. Henkisellä puolella myös. Pelillisesti tuli lisää kokemusta, jonka kautta on valmiimpi suorittamaan tasaisemmin illasta toiseen.
Yksivuotisella sopimuksella Pelicansiin palanneen Kangasniemen ensivaikutelma uudesta joukkueesta ja päävalmentaja Tommi Niemelästä on ollut lupaava.
– Tykkään siitä, että treeneissä mennään positiivisella meiningillä. Hommat tehdään kunnolla, mutta ei puristeta liikaa. Harjoituksissa on ollut tosi hyvä ilmapiiri.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!