Salavat Julajev Ufan harjoituskauden ja avausottelun perusteella Markus Granlund teki oikean ratkaisun lähtiessään NHL:stä Venäjälle. Suomalaishyökkääjä on istutettu uudessa joukkueessaan ykkössentteriksi – ja tulosta on syntynyt. Granlund saalisti heti debyytissään tehopisteet 1+2. Salavat Julajevin sentteri kertookin KHL:n sivuilla, miksi hän päätti lähteä Edmonton Oilersista uusiin maisemiin. – Ne olivat hyvät seitsemän vuotta NHL:ssä, mutta aloin koko ajan ajatella enemmän ja enemmän ajatella, että haluaisin kokeilla jotain uutta. Tunsin, etten ollut omalla paikallani, kun pelasin lähinnä kolmos- ja nelosketjuissa. Halusin enemmän peliaikaa ja siksi päätin muuttaa. Kyllästyin NHL:n ja AHL:n välillä kulkemiseen. Se oli vaikeaa, Granlund avaa. Salavat Julajevissa suomalaishyökkääjä on saanut isoista peliminuuteista isossa roolissa. Tämä on näkynyt myös tulostaululla, sillä harjoituskaudella Granlund jäi vain yhdessä kamppailussa ilman tehopisteitä.

LUE MYÖS: