Maajoukkuelegendan oivallus pelasti Venäjän maalivahtituotannon – ”He kiittävät minua vieläkin”
Kuva: Getty Images
Neuvostoliiton maajoukkueessa ja TsSKA Moskovassa 70- ja 80-luvuilla torjunut Vladislav Tretjak on ollut isossa roolissa nostamassa venäläisiä maalivahteja maailman huipulle. Hän on toiminut Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien.
Tretjak kertoo NHL.comille, kuinka surkea maalivahtitilanne Venäjällä oli hänen astuessaan virkaan. Maajoukkueeseen ei löytynyt torjujia sitten millään. Lähes kaikki oman pääsarjan maalivahdit olivat ulkomaalaisia.
Nykyään tilanne on täysin toinen. NHL:n syksyn pudotuspeleissä kolmella konferenssifinaalien neljästä joukkueesta seisoi maalillaan venäläinen. Mikä sitten johti tähän kehitykseen?
Raha puhui. Tretjak ryhtyi verottamaan Venäjän superliigassa jokaisesta ulkomaalaisvahdista. Yhden pelipaikan eristämistä voidaan pitää erikoisena, mutta se todellakin toimi.
– Liitto sanoi, että ”maksakaa meille rahaa, jos haluatte ulkomaalaisen maalivahdin, tai älkää maksako mitään ja peluuttakaa venäläistä”, Tretjak kuvailee.
– Tämä oli juuri silloin, kun (Semjon) Varlamov, (Sergei) Bobrovski ja monet muut astuivat kuvaan. Joukkueilla ei ollut varaa maksaa ja heidän oli pakko luottaa venäläisiin. Maalivahdit kiittävät minua vieläkin.
LUE MYÖS:
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa