Patrik Laine lähdössä Jetsistä, nuoria sisään Ville Heinolan johdolla? ”Joidenkin mielestä se olisi oikea tie, joidenkin mielestä ei”
Kuva: Getty Images
Winnipeg Jetsin Patrik Laineen mahdollinen lähtö joukkueesta on ollut esillä jo pidemmän tovin, ja joukkuetta neljä kautta edustaneen tamperelaisen pysyminen Jetsissä on kaikkea muuta kuin varmaa.
Kun GM Kevin Cheveldayoffilta oli kysytty kokoonpanoon muokkaamisesta tulevaisuutta silmällä pitäen, antoi hän ympäripyöreän vastauksen.
– Tutkimme kaikkia vaihtoehtojamme, kuten eri pelaajien treidaamista, GM sanoi NHL:n verkkosivujen mukaan.
Suomalaistaituri pelasi päättyneellä kaudella kaikkiaan 69 pelissä pistein 28+35=63 (+7). Laineen kausi päättyi pudotuspeleissä tulleeseen käsivammaan. Myös esimerkiksi Bryan Little kärsi loukkaantumisista karun paljon.
– Yritämme tarkastella joukkueemme viimeaikaisia tapahtumia, Littlen tilannetta ja ymmärtää, miltä pitkän tähtäimen ennuste näyttää. Noin vuosi sitten Dustin (Byfuglien) päätti jättää kaukalot. Valitettavasti menetimme ykköspuolustajamme, eikä kakkossentterimme ole pystynyt pelaamaan viime marraskuun alun jälkeen.
GM painotti sitä, että loukkaantumisten ennustaminen on luonnollisesti vaikeaa. Organisaatiossa on aukkoja täydennettävänä, ja yksi paikkaajapalanen voisi aivan hyvin olla jo NHL:ssä pelannut, mutta nyt Liigan Lukossa lainalla luutiva pakki Ville Heinola.
– Meillä on lupaavia nuoria pelaajia tulossa, ja joidenkin mielestä voisimme vain nostaa heidät kokoonpanoon. Joidenkin mielestä se olisi oikea tie, joidenkin mielestä ei.
Laineella on jäljellä yksi kausi kaksivuotisesta ja kaikkiaan 13,5 miljoonan dollarin sopimuksestaan. Tykki sorvasi pahvin vuosi sitten syyskuussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL