TUTO Hockey tiedotti perjantaina tehneensä lainasopimuksen New York Rangersin puolustajan Tarmo Reunasen kanssa.

22-vuotiaan Reunasen lainasopimus on voimassa joulukuun 15. päivään asti.

– Ensinnäkin suuret kiitokset Rangersille ja Tarelle, että saimme tällaisen mahdollisuuden. Tämän tason pelaajia ei ihan joka päivä nähdä Mestiksessä, ja nyt kyse on vieläpä omasta kasvatista. Tare tuo joukkueeseemme kiekollista huippuosaamista. Toivomme hänen tuovan koppiin myös ammattilaisen esimerkkiä. Meillä on monta eteenpäin pyrkivää nuorta pelaajaa joukkueessa, joiden tavoitteena on jääkiekkoammattilaisuus. Nyt he näkevät syksyn ajan, miten maailman huipulla toimitaan, TUTOn valmentaja Miikka Laaksonen kommentoi seuran tiedotteessa.

Reunanen pelasi viime kaudella Liigassa Rauman Lukon riveissä 51 ottelua tehopistein 5+14=19. Puolustajalahjakkuus esiintyi myös Leijonien mukana kahdessa ottelussa.