NHL:n parhaat maalivahtiprospektit listattiin – mukana kaksi suomalaista
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomalaisten ei tarvitse tulevaisuudessakaan olla huolissaan maalivahtituotantonsa ehtymisestä, ainakin mikäli on uskominen The Athleticin tuoreinta listausta.
Sivuston NHL-toimittaja Scott Wheeler julkisti oman listauksensa kymmenestä tämän hetken lupaavimmasta nuoresta maalivahdista nostaen mukaan peräti kaksi suomalaisnimeä. Sekä Justus Annunen että Ukko-Pekka Luukkonen ovat Wheelerin papereissa takuuvarmoja tulevaisuuden NHL-torjujia.
– Annunen aloittaa sopeutumisensa Pohjois-Amerikan pelityyliin AHL:n käynnistyessä. Peittää 193-senttisenä maalin hyvin, mutta pystyy tekemään myös vaikeita torjuntoja. Välillä yli-innokas. Hänen pitäisi välillä malttaa odottaa laukojan ratkaisua haastamisen sijaan, Wheeler kuvailee Colorado Avalanchen varausta.
Annusta vuoden vanhemmalta Luukkoselta löytyy jo kokemusta Pohjois-Amerikan junnusarjoista.
– On osoittanut jo pystyvänsä dominoimaan OHL:ää sekä juniorimaajoukkuepelejä uniikin atleettisuutensa sekä kokonsa ansiosta. Pelaa peittävällä tyylillä, minkä ansiosta torjuntatyöskentely on eleetöntä. Iso huolenaiheeni on se, että hän jäätyi viime kaudella usein hyvien maalintekijöiden edessä. Tämä on osa-alue, jota kaikki maalivahdit eivät välttämättä pysty koskaan kehittämään huipputasolle, Wheeler arvioi.
TOP 10 -lista kokonaisuudessaan:
1. Jaroslav Askarov, 18v (Nashville Predators, 11. varaus, 2020)
2. Ilja Sorokin, 25v (New York Islanders, 78. varaus, 2014
3. Spencer Knight, 19v (Florida Panthers, 13. varaus, 2019)
4. Connor Ingram, 23v (Nashville Predators, 88. varaus, 2016)
5. Dustin Wolf, 19v (Calgary Flames, 214. varaus, 2019)
6. Jake Oettinger, 21v (Dallas Stars, 26. varaus, 2017)
7. Cayden Primeau, 21v (Montreal Canadiens, 199. varaus, 2017)
8. Justus Annunen, 20v (Colorado Avalanche, 64. varaus, 2018)
9. Ukko-Pekka Luukkonen, 21v (Buffalo Sabres, 54. varaus, 2017)
10. Jeremy Swayman, 21v (Boston Bruins, 111. varaus, 2017)
LUE MYÖS:
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa