Perjantain liigakierroksella monien katseet ovat tiukasti Jyväskylässä, jossa JYP kohtaa vahvasti viime kierroksilla esiintyneen Sportin.

Jyväskyläläisseura on ollut tällä viikolla ikävässä valossa otsikoissa, kun se joutui lomauttamaan päävalmentaja Pekka Tirkkosen ja apuvalmentaja Ari Santasen. Lomautusten lisäksi pelaajien palkkoja leikattiin väliaikaisesti.

JYPin valmennukseen nostettu Jussi Tupamäki kertookin, että viimeaikaiset tapahtumat voivat mahdollisesti näkyä hurrikaanipaitojen otteissa.

– Viikon tapahtumat ovat varmasti vaikuttaneet tulevien pelien valmistautumiseen. Kyseessä on isoja juttuja, jotka varmasti vievät pelaajien energiaa. Perjantaina nähdään miten menneet tapahtumat vaikuttavat peliin.

– Pyritään kuitenkin jatkossa katsomaan eteenpäin, eikä enää taaksepäin. Tilanne ei ole helppo, mutta pelit lopulta näyttävät missä mennään ja mihin suuntaan meidän on askelia otettava, Tupamäki kommentoi JYPin verkkosivuilla.

JYP harjoitteli uuden valmennuksen alaisuudessa ensimmäisen kerran torstaina. Ainakin tuolloin meno näytti huonoista uutisista huolimatta hyvältä.

– Yleensä energiaa vapautuu, kun joitain asioita tapahtuu. Samalla tulee ulospuhallus, kun ei tarvitse miettiä mitä tapahtuu seuraavaksi. Pyritään nyt siihen, että saataisiin jäälle raikas ja hyvä tekemisen meininki, Tupamäki sanoo.