SaiPa-ikoni Ville Kohon juhlaottelu siirtyy jälleen – ”Oli tavoitteena saada paljon vanhoja pelikavereita”
Kuva: Juha Tamminen
SaiPa-legenda Ville Kohon juhlaottelu on jouduttu jälleen siirtämään.
Lappeenrantalaisseura tiedottaa nettisivullaan, että 7.marraskuuta pelattavaksi suunniteltu SaiPalle ja Mestis-joukkue Ketterälle varoja keräävä tukiottelu joudutaan siirtämään voimassa olevien kokoontumisrajoitusten vuoksi.
SaiPa kertoo, että ottelu toteutetaan rajoituksettomana ajankohtana. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää 8.elokuuta.
– Jo lippujen tullessa myyntiin maaliskuussa ottelun toteutuminen alkuperäisessä ajankohdassa elokuussa oli hyvin epävarmaa. Tiedotimmekin jo silloin, että pidätämme oikeuden ajankohdan muutoksiin vallitsevan tilanteen vuoksi. Pidämme tärkeänä, että Koho saa hyvät juhlat niin tämän tukiottelun kuin pelipaidan jäädytysajankohdankin suhteen. Tukiotteluun oli tavoitteena saada paljon vanhoja pelikavereita myös ulkomailta ja se ei tässä ajankohdassa ole mahdollista, SaiPan viestintä- ja markkinointijohtaja Jussi Viljakainen kommentoi.
Tapahtumalle etsitään uutta ajankohtaa tulevalle keväälle.
Viime keväänä uransa päättänyt Koho pelasi koko ammattilaisuransa SaiPan väreissä. Liiga-otteluita kertyi 19 kauden aikana kaikkiaan 853 runkosarjassa (tehot 102+158=260) ja 48 pudotuspeleissä (5+8=13).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- Suomalainen NHL-superlupaus pahoissa riidoissa Liiga-seuran kanssa – uusi joukkue löytyi nyt!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?