Leo Komarovin seurakaverille 10 miljoonan dollarin sopimus – suomalaiskonkarin asema uhattuna?

Palkkakatto-ongelmiensa kanssa painiskeleva New York Islanders kiinnitti keskiviikkona nuoren tähtipuolustajansa Ryan Pulockin kahden vuoden jatkosopimuksella.
Tuoreesta sopimuksestaan viisi miljoonaa dollaria kaudessa kuittaavan Pulockin jatkopahvi tietää samalla sitä, että Islandersilla on palkkabudjetissaan 3,9 miljoonaa dollaria vapaata tilaa parhaan hyökkääjänsä Mathew Barzalin jatkosopimusta varten.
Saarelaiset ovat jo aiemmin yrittäneet hankkiutua eroon ainakin suomalaishyökkääjä Leo Komarovista sekä konkaripuolustaja Johnny Boychukista tehdäkseen lisää tilaa palkkakattonsa alle. Pulockin tuore sopimus tarkoittaakin sitä, että kolme miljoonaa dollaria kahden seuraavan kauden ajan tienaava Komarov, samoin kuin kuuden miljoonan dollarin kausipalkkaa nauttiva Boychuk saavat jännittää pelipaikkansa puolesta tulevina aikoina Barzalin jatkosopimusneuvottelujen edetessä.
Barzal vaatii Islandersilta tiettävästi selvästi enemmän kuin GM Lou Lamoriellon kaavailemaa 7,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa. Kanadalaistähden palkkavaatimusten on uskottu pyörivän jopa yhdeksässä miljoonassa taalassa per kausi.
He was scheduled to have his hearing on Friday.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Tässä Leijonien ketjut MM-avausotteluun!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”