Määräaika lähestyy: Pääseekö Kanadan huippulupaus nuorten MM-kisoihin?
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kanada pitää New York Rangersin lokakuun NHL-varaustilaisuuden ykkösenä nappaamalle Alexis Lafrenierelle loppuun asti ovea auki nuorten MM-kisoihin.
Rangers solmi Lafrenieren kanssa tulokassopimuksen pian varaustilaisuuden jälkeen. Manhattanilaisseura on kertonut aiemmin haluavansa ensin odottaa NHL:n ratkaisuja tulevasta kaudesta, ennen kuin se tekee päätöksen huippulupauksensa luovuttamisesta Kanadan käyttöön Edmontonissa 25.joulukuuta käynnistyviin kisoihin.
– Alexis on parhaillaan New Yorkissa, joten hänen tulisi olla karanteenissa voidakseen saapua Kanadaan. Pidämme kuitenkin keskusteluyhteyttä yllä ja tutkimme edelleen kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Sanoisin ettei se (Lafrenieren tulo joukkueeseen) ole poissuljettua, Kanadan maajoukkueiden varapuheenjohtaja Scott Salmond totesi torstaina NHL.comin mukaan.
Kanadan takaraja Lafrenieren ilmoittamiselle joukkueeseensa on 6.joulukuuta. Joukkue painii parhaillaan myös muiden haasteiden parissa, sillä koko ryhmä on tällä hetkellä karanteenissa, kun kaksi joukkueen jäsentä antoi tällä viikolla positiivisen koronanäytteen.
Vuosi sitten maailmanmestaruuteen päättyneissä nuorten MM-kisoissa Lafreniere oli 10 (4+6) tehopinnallaan Kanadan toiseksi paras pistemies heti kuluvalla kaudella Liigassa Ilveksessä lainalla pelaavan Barrett Haytonin (6+6=12) jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Norovirus uhkaa pilata Naisleijonien olympia-avauksen Kanadaa vastaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- NHL:ssä jysähti viikon kovin pommi – Leijonat-tähti teki IS:lle hämmentävän paljastuksen kulisseista
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan