Pelikavereina Barkov, Granlund ja kumppanit! Nuorten Leijonien huimasta tähtisikermästä tuttu hyökkääjä siirtyy Puolaan
Kuva: Juha Tamminen
Alkukauden ilman työpaikkaa ollut hyökkääjä Mikael Kuronen (arkistokuvassa) siirtyy loppukaudeksi Puolan pääsarjaseura GKS Katowicen riveihin. Joukkue tiedottaa asiasta nettisivullaan.
28-vuotias Kuronen pelasi viime kaudella SaiPassa 51 ottelua tehoin 5+6=11. Hän on edustanut Liigassa lappeenrantalaisten lisäksi kasvattajaseuraansa Ilvestä ja pelejä on kasassa kotimaan pääsarjassa yhteensä 309 runkosarjassa (38+38=76) ja kuusi pudotuspeleissä.
Ulkomailla Kuronen on viilettänyt aiemmin Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin IK Oskarshamnissa, sekä Tshekin kakkostasolla VHK Vsetinin joukkueessa.
Kuronen oli aikoinaan nuorten maajoukkueiden vakiokalustoa ja pelasi vuodenvaihteessa 2011-12 Nuorten Leijonien MM-joukkueessa tulevien NHL-tähtien rinnalla.
Tuolloin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa pelasivat muun muassa hyökkääjät Aleksander Barkov, Mikael Granlund, Joel Armia, Joonas Donskoi, sekä puolustajat Rasmus Ristolainen ja Olli Määttä.
Nuoret Leijonat sijoittuivat tuolloin Kanadassa pelatuissa kisoissa neljänneksi hävittyään pronssiottelun isäntamaalle maalein 0-4.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!