Sportin liito jatkuu: Uudet miehet nöyryyttivät Tapparaa – Risto Dufvalta käsittämätön kommentti
Kuva: Juha Tamminen
Vaasassa puhaltaa ainakin tulosten valossa tuuli kohti oikeaa, kun paikallinen Sport liitää peräti kolmen ottelun voittoputkessa ja neljän pelin pisteputkessa. Joukkue on tällä hetkellä 11:ntenä, vain kaksi pinnaa viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä.
Sport on kaatanut putkensa aikana heikon JYPin sekä kärkipaikkojen Pelicansin ja valtakuntamme kovimpiin vuodesta toiseen kuuluvan Tapparan.
Kirvesrinnat olivat tiistaina pahasti telineissä, sillä Niko Hovinen joutui torjumaan Sportin maalilla sinänsä vain 20 kertaa. Voisi kuvitella, että Tappara olisi rummuttanut nimivahvalla sakilla kohti maailmanmestaria enemmänkin.
Toisaalta Sport laukoi Dominik Hrachovinaa kohti vain 11 kertaa. Vahti antautui kolmesti.
Sportin esitys oli kaikkiaan vankka. Hyökkääminen oli tehokasta, puolustaminen tiivistä ja maalivahtipelikin toimi. Lisäksi ykkösketjun uudet miehet, teholaiturit Michael ja Janne Keränen iskivät yhteensä tehot 2+1=3, kultakuuppa Sebastian Stålberg iski yhden maalin ja Jesse Paukku pisteet 1+1=2.
Kotkapaitojen luotsi Risto Dufva kertoi Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa, että kentälliset ovat pikkuhiljaa napsumassa kohdalleen – aiemmin ne ovat olleet hakusessa. Lisäksi muutama uusi mies on tuonut hyökkäämiseen valtavasti lisää ratkaisutaitoa.
Dufva luonnehti Tappara-peliä varsin huvittavaan tyyliin.
– Ne, jotka on tehneet maaleja, tekee maaleja, ja ne, ketkä puistelee mattoja, puistelee mattoja, luotsi virnisti.
Sportin ja tamperelaisten virettä kuvastaa hyvin se, että normaalisti joukkueet on kuviteltu täysin eri päihin sarjataulukkoa, mutta nyt porukoiden välinen ero on vain kuusi pinnaa. Tapparalla on lisäksi yksi ottelu enemmän pelattuna.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”